Sivut

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Jäsentemme uusia kirjoja

Jäsenemme Leila Lehtirannan toimittamat ja taittamat kirjat "Tyttöjen Maailmoissa" (kertoja Kaarina Linnamo) ja "Torkkelin killan 75-vuotishistoriikki" julkaistiin viime vuonna. Kummankin kirjan lähtökohta on 1930-luvun Viipuri.


Tyttöjen maailmoissa:

Tytöille on kirjoitettu paljon kirjoja, mutta millaisia tytöt itse oikeastaan ovat?


”Tyttöjen maailmoissa” ollaan 1930-luvulla Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa, Viipurissa. Vielä silloin kenelläkään ei ollut kännykkää. Kodeissa ei ollut TV-ohjelmatarjontaa. Shoppailukaan ei ollut mahdollista, sillä kaupungissa ei ollut ainoatakaan tavarataloa. Taskuraha riitti ELOKUVA-AITAN irtonumeroiden ostoon ja karamelleihin, mutta isältä pyydettiin rahat elokuvalippuihin. Muut harrastukset olivatkin sitten tyttöjen ”omaa tuotantoa”… Aikuisuutta odotettiin hartaasti, mutta vasta 21-vuotiaana se toive toteutui!






Torkkelin kilta:

Torkkelin Killan syntysanat lausuttiin vuonna 1933 Viipurin linnassa, jonne talvisota kuitenkin katkaisi yhteyden lopullisesti.

Helsingissä havahduttiin sotien jälkeen ajatukseen, ettei Viipuri saisi unohtua, vaikka kotikaupunki olikin jäänyt rajan taakse.

Killan uusi elämä virisi ja jatkui 75 vuoden ikään saakka. Viipurin asiat jaksoivat kantaa.


Viipuri on elänyt muistoissa ja se on toiminut kiltalaisten yhdyssiteenä kaikki kuluneet vuodet, kuten tämä historiikki kuvaa.


Ei kommentteja: