KYNÄ 2007

Potter re-visited

Näinkö käy kun kirjailijat, kuten J.K. Rowling, eivät osaa lopettaa?

JÄSENKURKISTUS

Jäsenkurkistuksessa tutustumme yhdistyksemme jäseneen, suomalaistuneeseen virolaiseen, Kristiina Nokelaiseen (os. Kass), joka on julkaissut virossa useita lastenkirjoja ja lukuisia lehtijuttuja Kristiina Kass -nimellä.
Hyvinkään ja Riihimäen talousalueella ilmestyvän sanomalehti Aamupostin lukijoille hän saattaa olla tuttu Muksula-sivun lastenjutuista.

Tarinat ovat sittemmin päätyneet kansien väliin Virossa. Kristiinan uusin kirja Samuelin taikatyyny on käännetty ruotsiksi Göteborgin kirjamessuille (27.9.-30.9.), jossa Viro oli tänä vuonna kunniavieraana.
Kristiina (Kass) Nokelainen esiintyi messuilla virolaisen lastenkirjallisuuden edustajan ominaisuudessa.
Kuvassa Kristiina Nokelainen.

Kristiina Kass on yksi Viron nuoren lastenkirjailijapolven rakastetuimpia kirjailijoita. Hänen kirjansa "Samuelin taikatyyny", johon hän itse on tehnyt kuvituksen, voitti ensimmäisen palkinnon vuonna 2005 järjestetyssä kilpailussa. Kilpailussa etsittiin parasta käsikirjoitusta lastenkirjaksi.

Käy katsomassa Kristiina Nokelaisen kuvituksia täällä

Hei Kristiina! Istu alas ja ota suklaata. Kertoisitko jotain itsestäsi? Mikä toi sinut Suomeen?

Kiitos! Tulin vuonna 1990 Helsingin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä ja kulttuuria. Seitsemäntoista vuotta siis, melkein puolet elämästäni olen asunut täällä ja voisi sanoa, että olen melkoisen suomalaistunut. Minulla on suomalainen puoliso, kaksi tytärtä, kissa ja koira.
Asun Hyvinkäällä.

Mikä sai sinut aloittamaan kirjoittamisen? Oletko aina halunnut kirjoittaa? Oliko kirjoittaminen ehkä ensin harrastus, josta sitten tuli ammatti?

Olen aina kirjoittanut. Äitini oli lastenkirjailija ja isä huumorikirjailija ja sieltä kai se kirjoittamisen tarvekin on lähtöisin. Kouluaikana taidetuntien ohella aineiden kirjoittaminen oli mielipuuhaani. Kun muut oppilaat pyörittelivät silmiään ja huokailivat open antaessa tehtäväksi aineen kirjoittamisen, minä myhäilin tyytyväisenä.
Valitettavan harvoin tällaisia tehtäviä kuitenkin annettiin, joten kirjoittelin vapaa-aikanani vihkon toisensa jälkeen täyteen tarinoita.

Yliopistoon menin opiskelemaan kieliä, ajattelin ryhtyä kääntäjäksikin, mutta asiakirjojen kääntäminen ja kielitieteellisten tekstien laatiminen ei sittenkään tuntunut kivalta. Yhtenä joulukuun päivänä monta vuotta sitten kävin Hyvinkään Sanomien (nyk. Aamuposti) päätoimittajan juttusilla ja tarjosin lastenjuttuja. Sain pestin ja sillä tiellä olen vieläkin.
Kuvitat kirjasi itse. Nieleekö kustantajasi kakistelematta tämän? Eikös se mene niin, että kustantaja halua määrätä kirjan kuvittajan?

Olin lähetellyt jo jonkin aikaa juttuja ja kuvituksia virolaisiin lastenlehtiin joten kustantaja tiesi kyllä, mitä tulee saamaan. Kuvitusteni tyyliä pidetään Virossa pohjoismaisena - olen kai saanut vähän vaikutteita Suomesta ja Ruotsista.
(Käy katsomassa Kristiina Nokelaisen kuvituksia täällä.)

Montako kirjaa olet kirjoittanut ja itse kuvittanut?

Kolme: Kasper ja viis tarka kassi (Kasper ja viisi viisasta kissaa), Käru Kaarel (Romu-Roope) ja Samuelin taikatyyny ovat ilmestyneet ja neljänteen teen juuri kuvia. Se ilmestynee lokakuussa. Lisäksi olen kuvittanut kahden muun kirjailijan lastenkirjoja. Kuvittaminen on paljon hitaampaa puuhaa kuin kirjoittaminen. Ainakin minulle.

Kerro vähän tästä uusimmasta kirjastasi, Samuelin taikatyynystä: sen juonesta ja päähenkilöstä. Milloin se ilmestyy Ruotsissa?

Taikatyynyn ruotsinnos on jo tullut painosta, mutten ole vielä nähnyt sitä. Odottelen innolla postia.

Kirja kertoo yhdeksänvuotiaasta pojasta, joka ei oikein pärjää koulussa, jolla on inhottava, hikipinko isosisko, ilkeä, komenteleva äiti ja hieman saamaton, mutta kiltti isä. Eräänä yönä Samuel laittaa tyynynsä alle koulukirjan ja aamulla hän osaa sen ulkoa. Tyynyssä on siis taikavoimia. Kuten arvata saattaa, tämä mullistaa koko perheen elämän.

Mitä luulet: miksei kirjojasi ole julkaistu Suomessa? Jokin kulttuuriero? Mikä?
Olen tarjonnut kahta ensimmäistä käsikirjoitusta isoille suomalaisille kustantamoille siinä muodossa, kuin ne ilmestyivät Aamupostissa. Sain niistä kustantajilta itse asiassa ihan hyviä arvosteluja ja parannusehdotuksia. Otin neuvoista vaarin kun käänsin kirjat viroksi. En siis ole paranneltuja käsikirjoituksia enää Suomessa tarjonnut. Ehkä nyt tärppäisikin, kun on näyttää valmiita kirjojakin. Virossa ne ovat menestyneet hyvin.
Kulttuurieroakin saattaa tietysti löytyä. Virossa on enemmän köyhyyttä ja eläinten heitteillejättöä kuin Suomessa. Kissakirjassa käsitellään mm. jälkimmäistä, Romu-Roope taas kertoo hyvin köyhästä perheestä. Eräänkin kustantamon toimittaja sanoi suoraan, että tuollaiset aiheet ovat suomalaisille vieraita. Miten lienee?
Mitä itse luet ja kuinka paljon? Montako kertaa olet joutunut uusimaan lukulasisi, jos sinulla sellaiset on :)?

Luen usein lasten- ja nuortenkirjoja. Esim. Jacqueline Wilson tuntee käsittämättömän hyvin nuorten tyttöjen sielunelämää. Hänen tuotantoonsa kuten myös Roald Dahlin ruokottoman groteskiin maailmaan tutustuin vasta aikuisena Suomessa. Olemme esikoiseni kanssa molemmat ihan lääpällään heihin!

Aikuisten kirjoista tykkään lukea tositapahtumiin perustuvia selviytymistarinoita, vieraiden maiden kulttuureista, taidoista joita itselläni ei ole. Joskus vuosia sitten luin järjestään kaikki Arto Paasilinnan kirjat ja opin yhtä sun toista saunan ja sillan rakentamisesta. Tällä hetkellä minulla on kesken Leonie Swannin hulvaton lammasdekkari Murha laitumella.

Lukulaseja minulla ei vielä ole - kamoon, olen vasta 37-vuotias! En varmaan pitkään aikaan tarvitsekaan, sillä miinukset muuttuvat vanhemmiten plussiksi. Tällaisesta matikasta minä pidän :).
Miten vertaisit Viron kirjallista elämää Suomen vastaavaan? Olematta hiukkaakaan poliittinen, minun täytyy kysyä vieläkö neuvostoliitto/ Venäjä "rulaa" Viron kirjallisessa elämässä?
Viron kirjallisuudella näyttää tällä hetkellä menevän hyvin. Uusia nimiä on tullut ja vanhat ovat hekin kovasti voimissaan. Virolaiset lukevat paljon, kirjoja ostetaan, vaikka ne ovatkin kalliita, paljon, paljon kalliimpia kuin neuvostoaikaan.

Hyviä venäläisiä kirjailijoita toki käännetään ja myös venäläinen politiikka, esim. Anna Politkovskajan murhamysteeri ja venäläiset dekkarit kiinnostavat kansaa.
Neuvostovirolaisten elämänmenosta ja koulusta kertovista kootuista muistelmista - molemmat paksuja, painavia ja runsaskuvaisia kirjoja - on myyty jo monta painosta loppuun. Se elämä oli minullekin hyvin tuttua ennen Viron itsenäistymistä.
Nykynuorisolle sitä pitää näyttää kuvista ja kirjoista, jotta uskovat.

Toisaalta taas virolaisia kirjoja ei tällä hetkellä käännetä juurikaan venäjäksi. Se ei näytä ketään kiinnostavan, että edes Viron venäläiset oppisivat tuntemaan virolaista nykykirjallisuutta. Näin on minulle luotettava lähde kertonut.
Virossa supersuosittu Andrus Kivirähk kävi Riihiukko-näytelmän (Rehepapp ehk November. Varrak, 2001. Suomennos: Kaisu Lahikainen, Riihiukko. Otava 2002) Suomenkielisessä kantaesityksessä 14.9.2007 Helsingin KokoTeatterissa. Riihiukko on ilmestynyt myös suomeksi. KokoTeatterissa näytelmän viimeinen esitys on 23.11.2007.
Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä Kivirähkin Eesti matus -Virolaiset hautajaiset vierailee 6. ja 7.11.
http://www.kansallisteatteri.fi/www/fi/ohjelmisto/index.php?we_objectID=62

Onko Suomessa menossa jonkinasteinen Viro-buumi?
Minusta Viro-buumista ei ehkä ihan voi vielä puhua. Kauhean paljon virolaista kirjallisuutta ei ole tietääkseni käännetty, varsinkaan uutta. Kivirähk nyt on sellainen persoona, johon on vihdoin ja viimein Suomessakin herätty. Toivottavasti. Sitä tuskin kovin moni suomalainen tietää, että hän on myös yksi kolmesta Lotta-koiratyttö -animaation käsikirjoittajista. Suomessa tuli vähän aikaa sitten myyntiin Keksijäkylän Lotta -DVD.

Miten löydät aikaa kirjoittamiselle ja piirtämiselle?

Olen freelancer, kirjoitan ja kuvitan työkseni. Siispä täytyy löytää aikaa, vaikka olenkin hyvin mukavuudenhaluinen ja pohjimmiltani laiska ihminen.

Haluaisin herätä reippaana viideltä aamulla kirjoittamaan, ennen kuin laitan lapset tarhaan ja kouluun, ja sitten tehdä töitä kurinalaisesti monta tuntia putkeen. Mutta kun en jaksa. Minusta on mukava odottaa inspiraatiota ja tehdä aivotyötä maaten sohvalla, koira vatsani päällä.

Koirani onkin antanut minulle paljon juttuaiheita. Olen niistä hänelle hyvin kiitollinen.

Pari neuvoa heille, jotka haluavat kirjoittaa?

Lue paljon, ota oppia hyvistä, kehutuista ja palkituista kirjailijoista. Omaa tyyli kehittyy pikku hiljaa kirjoittamalla ja harjoittelemalla. Aina ei tarvitse onnistua eikä kaikki teksti ole tarkoitettu julkaistavaksi, mutta aina voi kehittyä vähän paremmaksi.
Totta puhuen, nämä jälkimmäiset ajatukset kuulostavat jotenkin kovin tutuilta. Olen varmaankin lukenut nämä neuvot kirjoittamisoppaista, mutta ne ovat hyviä neuvoja.
Tässä vielä ihan ikiomia viisauden sanoja:Minusta on hauskaa lukea sekä tosi hyviä että tosi huonoja kirjoja. Ne kaikki antavat minulle jotain. Hyvä teksti antaa lukunautinnon ohella kirjoitusintoa ja inspiraatiota.
Huono kirja, jota ei tarvitse jaksaa loppuun asti, antaa rohkeutta tarjota omia tekstejä kustantajalle. Että jos kerran tuollainenkin töherrys on ylittänyt kustannuskynnyksen, niin miksen sitten minäkin...
Kokeilepa, se on hyvin terveellistä.
Entä neuvosi heille, jotka eivät millään kehtaa/voi/uskalla ottaa aikaa itselleen kirjoittaakseen?

Jos kirjoittamisesta pitää, sitä kannattaa harrastaa, vaikkapa vain pöytälaatikkoon. Eivät kaikki sunnuntaisählyn pelaajatkaan tähtää ammattilaisuraan. Jotkut ovat siihen yksinkertaisesti liian vanhoja.
Kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että sitä voi harjoittaa ikään ja kuntoon katsomatta. Hyvää aivojumppaakin se on, mielestäni parempaa kuin ristikoiden ratkominen. (Ristikkofanit saattavat olla eri mieltä.)

Neuvosi heille, jotka eivät millään kehtaa/voi/uskalla lähettää juttujaan julkaistaviksi?

Näytä juttujasi ensin vaikkapa perheenjäsenille ja ystäville. Jos heidän mielestään kirjoitat hyvin, tai muuten vain nautit kirjoittamisesta, voit kokeilla kirjoituspiiriä ja pyytää asiantuntijan arvostelua. Jos heti ensimmäiseksi lähetät romaanikäsikirjoituksen Suomen suurimmalle kustantajalle, voit olla melko varma että saat pakit. Jos taas olet jo julkaissut jotain lehdissä ja kartuttanut kokemusta, niin ei siitä reviirin laajentamisyrityksestä ainakaan haittaa ole.
Kiitos käynnistä, juttutuokiosta ja neuvoista Kristiina. Onnea matkaan! Ota tästä evästä! *ojentaa suklaakulhoa Kristiinalle*
Kiitos itsellesi!Onpa hyvää suklaata, tätä kissa ostaisi. (Kass = viroksi kissa)

"Kristiina Kass on synnynnäinen lastenkirjailija. Hän on loistava, nokkela ja mikä parasta: hänellä on lapsenmieli yhä tallella. Kristiina Kass on eestiläisen lastenkirjallisuuden taivaan loistavimpia tähtiä ja hänen kirjojaan lukiessa tulevat mieleen Astrid Lindgren ja Roald Dahl." Ilona Martson, toimittaja, lastenlehti "Täheke".

KUKAPA MUU, KUIN

Harry Potter!

Vaikka onkin lauantai, heräsin varhain ja ajoin kahdeksan kilometrin matkan Nurmijärven kirkolle ostamaan uusimmaan HP:n. Ai miksi kirkolle? Siksi, että oman kylän kirjakauppa on kiinni heinäkuun lauantait. Hmph!

Autoni kello, joka edistää neljä minuuttia, oli jo 09:05 kaartaessani pysäköintipaikalle.

Kirjakaupan edessä ei ollut Potter-hahmoiksi pukeutuneita nuoria, ei ryysistä - ei mitään. Vain avoimeksi jätetty kirjakaupan ovi, josta astui ulos pitkätukkainen nuorukainen kädessään uusin Potter.

Astuessani autioon myymälään pimpahti jossain kello, mutta ketään ei ilmaantunut paikalle. Myyntitiskille oli aseteltu kaksi Potteria, joista toisen otin ja jäin odottamaan. Alakerrasta kuului hiljaista puhetta.
Hetken odoteltuani nousi alakerrasta kaksi myyjää ja sain kirjan maksettua.

Sain melkein nikottelukohtauksen, kuullessani hinnan. Aamun Hesarissa Suomalainen Kirjakauppa ilmoitti myyvänsä uutta Potteria hintaan 19,90. Minä maksoin 27,90.

Noh. Mitäpä sitä ei tekisi lähipalvelujen säilyttämiseksi.

Se nyt vielä puuttuisi, että joutuisi aina ja välillä vielä ajamaan Hyvinkäälle pienintäkin ostosta tekemään.

Kotiin ajellessani teki mieleni pysäyttää tien varteen vilkaistakseni viimeiselle sivulle.

Hillitsin kuitenkin haluni. Ihan sama päättyykö kirja sanaan "Well" vai ei.

Tähän mennessä olen lukenut pari ensimmäistä sivua.

The New York Timesin arvostelijan, Michiko Kakutanin 7 000 merkin arvostelun voit lukea täältä .

Maukkaita lukuhetkiä kaikille uuden Potterin ostaneille!

Nyt menen puutarhaan nauttimaan säästä ja Harrystä.

Värien maailma

Kävin täällä: http://www.truevaluepaint.com/content/Color/ColorQuiz.aspx
ja sain tulokseksi: If it’s in the outdoors, it’s for you. It’s probably this appreciation for Mother Nature that leaves you with a calm appearance. Not attracted to anything bizarre, you’d prefer to keep your distance from the latest fads or styles. You swing to the conservative side, and are comfortable when everything is in it’s place. While you enjoy other’s company, you feel most relaxed when it’s just you, yourself and you.

Totta joka sana, varsinkin viimeinen lause :).

Vietä rentouttava kesä itsesi kanssa!
Minä ainakin aion.

Vieraana Salpausselän Kirjailijat ry:n puheenjohtaja ALLI KANTOLA

Julkaistut teokset:
Yhdessä onnistumme, Gummerus, 1980.
Tulevaisuuden opettaja (toim.) Atena 1988.
Aforismikirja Matkalla tapaamme, Atena 1989.
Kohtaamisen aika, Atena 2001.
Näytelmiä:
Timo Malmin toimittaman kirjan Isän ikävä (Atena 2001) tekstin pohjalle tehty näytelmä- sovitus ”Meitä on monta” (toinen puoliaika, Allin tarina). Katso teatteri Avoimet ovet 2004 kevät ja syksy. Näytelmä esitettiin mm. Tampereen teatterikesässä 2004.
Charlotta lönnqvist - Marttojen Martta. Näytelmä Charlotta Lönnqvististä, 2007.


Kirja-arvosteluja nettilehti Kiiltomadossa ja artikkeleita eri alojen julkaisuissa, mm:
Puhumalla paras s. 85-94 Äidinkielenopettajien vuosikirja, 1986.
Kasvun vuodet s. 48-50, 129-131, Ryhmätyö ry:n 30-vuotisjulkaisu 1988.
Minne koulu on menossa? s. 215-219 Tammi, 1989.
Isän ikävä s. 26-45 (toim. Timo Malmi), Atena 2001.

Runouden vuosikirja, WSOY 2005, kommentti Paljaana paras ss. 129 – 130.
Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa, (Tutkiva opettaja, Jyväskylä, toim. Eira Korpinen 1/2005, ss. 222 – 229).

Useita pyydettyjä artikkeleita Ryhmätyö-lehdessä sekä päiväkohtaisia työ- ja opetusalan kirjoituksia päivälehdissä.

Hei, Alli! *halaa Allia*
Tervetuloa puheenjohtajan pöydän ääreen! Mitä kuuluu?Kesärentoutta, kiitos! Paikan ja tehtävien muutosten tuoma shokki ja stressi on ohi. Elämä on jo ihanasti elettävää.

Istu alas, ole hyvä! Nyt sitten lyhyt esittely, kiitos!
Olen toiminut aikuisten ryhmäkouluttajana jo parisen kymmentä vuotta. Teoreettinen pohja harjoituksineen muodostui Ryhmätyö ry:n ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton ryhmäprosessien ja -menetelmien koulutuksissa jo 80-luvulla. Kokemus erilaisten ryhmien kouluttajana auttoi hyötymään tavallista enemmän kaksivuotisesta kehittämis- ja konsultointikoulutuksesta Oulun Yliopiston Kajaanin täydennyskoulutuskeskuksessa. Kirjoittamiani kirjoja on julkaistu ja olen Suomen Arvostelijain liitto ry SARV:n jäsen.

Ryhmäohjaajan, kriitikon, opettajan ja monenlaisen tekstin tekijän koulutus ja kokemus näyttää nyt olevan tarpeen ainakin luovuuden ymmärrystä etsivässä Lahdessa, jossa instituutioita osoittaen sanotaan: ”Tämä on kulttuurikaupunki!”.
Elävä, itseään uusiva kulttuuri näkyy kuitenkin kokonaisvaltaisen oppimisen arvostamisessa, arjen valinnoissa ja ennen kaikkea yhteistyökyvyssä.

Mikä yhdistyksenne jäsenmäärä on?
130 on kaiketi ylitetty, mutta maksamattomista jäsenistä poistuu jokunen. Melkein jäsenmaksuilla yhdistystä tällä hetkellä pyöritetään.

Kerro hieman yhdistyksenne toiminnasta. Millaisia yhdistyksen puitteissa toimivia ryhmiä teillä on?Yhdistyksen jäsenen Anna-Liisa Lemmetyn vetämä runoryhmä Sanaajat on jo aiemmin toiminut. Nyt on tarkoitus sisäisen ohjauksen ja koulutuksen avulla auttaa itse kutakin kirjoittajaa löytämään oma kirjoituksen lajinsa. Samanlaisen tekstilajin kirjoittajat voisivat jakaa tietoja, arvioida tekstejään ja tukea toisiaan. Tarvittaessa yhdistys avustaa ulkopuolisen tilapäisohjaajan saamisessa.

Toistaiseksi apunani on ollut nuoria uusia kirjailijoita. Kirjailija Mila Teräs ja draamapedagogi Eevamaria Halttunen ovat aloittaneet kanssani koulutuksen. Jatkoa on luvassa eri ikäisiltä uusilta jäseniltä. On ilo saada resurssit yhteisön hyväksi. Esitelmälupa on myös Etelä-Suomen sanomien parilta hyvältä toimittajalta.

Yhdistyksenne jäseninä on myös kirjailijoita. Onko heistä apua koulutuksessa?
Näyttää siltä, että paljon tuottavat haluavat keskittyä omaan tekstiinsä, mutta mielestäni kirjailijalle tekisi väliaikoina hyvää ohjata toisten tekstiä, moni asia saa uutta valaistusta.

Millaisia onnistumisen hetkiä ja hienoja kokemuksia yhdistyksellänne on ollut? Nyt saat kehua ihan vapaasti!Uusien nuorten osaajien tuleminen hallitukseen ja jäsenistöön on merkinnyt yhteistä työnäkyä ja kieltä.

Ilon aiheita ovat osaavat innokkaat entiset jäsenet ja oma opiskeluryhmäni, jonka kanssa vaeltamisesta teen kirjaa.

Ohjaamani ryhmän jäsenen, Milja Kuoppalan, runokirja on juuri tulossa kustantajalta markkinoille. Olisikohan hän tuleva yhdistyksemme jäsen?

Millaisia tapahtumia järjestätte?Kesällä olemme olleet yhteistyössä Lahden Runomaratonin kanssa ja tekisimme jatkossa mielellämme yhteistyötä myös Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen kanssa.

Omatoiminen kirjoitusryhmäni kokoontuu joka torstai koko kesän. Siihen kuuluu monta yhdistyksemme jäsentä. Kaiken aikaa toimii myös oma tekstipalveluni.

Syksyllä on vuorossa uutuuskirjojen esittely. Järjestämme myös kirjailijavierailuja yhdessä erinomaisen kirjastomme kanssa - ja esitelmiä. Edellä mainitut koulutukset jatkuvat.
Kirjailijavierailujen ja esitelmien lisäksi omat jäsenet tai ulkopuoliset pitävät ensi talvena alustuksia tarpeellisista aiheista noin kahden kuukauden välein. Koulutusryhmät tapaavat useammin.

Valmistelemme parhaillaan yhdistyksemme 40 -vuotispäiviä, jonne toivoisin Uudenmaan Kirjoittajia seminaariin tai paneeliin pohtimaan tällaisten yhdistysten nykyistä merkitystä.
Järjestämme myös eräretken heinä-elokuun vaihteessa. Tervetuloa mukaan! Ilmoitan, kun sen aika on.

Naapurikuntien kuvataide- ja –kirjoittajapiirien kanssa pitäisi päästä nykyistä paremmin yhteistyöhön.
Kiitos molemmista kutsuista! Kuulostavat mielenkiintoisilta tapahtumilta. Minä vuonna muuten 40 vuotta tulee täyteen?Ensi vuoden loppupuolella. Aika menee yllättävän nopeasti.

Onneksi olkoon jo näin etukäteen!
Kokoonnutteko säännöllisesti? Kuinka usein hallitus kokoontuu?Jäsenistöllä on sekä hetken tarpeen vaativaa kokoontumista että säännöllistä kuten pienillä kirjoitusryhmillä. Hallitus kokoontuu nykyisin joka toinen kuukausi tai tarpeen mukaan.
Sähköpostitse hoidamme monet asiat.
Millainen henki yhdistyksessänne ja varsinkin hallituksessa on?Uudet jäsenet ovat tarttuneet nykyaikaisesti toimeen. Heidän ja entisten jäsenten hyvällä ammattitaidolla ja ahkeruudella selvitään. Eli hyvä.

Toivon hyvän yhteishengen ja yhteistyön ulkopuolisiin toimintaryhmiin kasvavan. Toivon myös yhteistyön paikallisen lehden kanssa lisääntyvän. Tarvitsemme toimittajia pitämään esitelmiä kirjoittamisesta sen lisäksi, että käytän heidän tekstejään opetuksessani.
Arvostetaanko kirjoittamista nykyisin?Kirjoittamisen arvostus on instituutioissa viime vuosina laskenut. Se on otettava kritiikkinä.
Lahdessa on kuitenkin havaittu, että kirjoittaminen hoitaa. Hyötyvä osapuoli on kunnan terveydenhoitosektori. Sitä taas ei havaita.
Tasoa on nostettava ja uusia toimintatapoja on otettava käyttöön.

Pienryhmien vetäjillä täytyy olla mielessä teema, joka näkyy toiminnassa.
Minulla sellaisia ovat esimerkiksi ”Kirjoittaminen hoitaa.”, ”Kirjoittaminen on osa julkista keskustelua.”, ”Tarinan avulla myyt paremmin esim. omaa kotiseutuasi.”, ”Tiedä, miksi kirjoitat!” jne. Näistä asioista kerron tarkemmin kirjassa, jota paraikaa yritän kaiken keskellä kirjoittaa.
Uusien jäsenten hankinta on kaikissa yhdistyksissä nykyään aika vaikeaa. Onko syynä mielestäsi työelämän hektinen rytmi? Loppuko ihmisiltä aika vai onko yhteisöllisyys kadonnut?Nuo ovat tosiasioita, joihin kirjoittamisella vastataan. Kirjoittaminen on pysähtymistä. Yhteisöllisyys on nykyihmisen luotava esimerkiksi kirjoittamalla. Ikääntyviä jäseniä lienee eri yhdistyksissä paljon. Ongelma on kait saada nuoria joukkoon. Uusia jäseniä tulee sitä mukaa, kun jaksan ohjata, pitää vireyttä ja ottaa kontaktia. Tälle ajalle on markkinoitava kirjoittamista. Siksi täytyy tunnustella ajan virtauksia. Voisi esimerkiksi miettiä miksi nyt muistellaan? Mitä menneestä ajasta tähän aikaan kaihotaan?

Koetaanko mielestäsi kirjoittajayhdistykseen kuuluminen jotenkin nössöksi? Sehän ei yleensä ottaen ole mitenkään erityisen räväkkää toimintaa, vaan pikemminkin hillittyä ja pelottavan kulturellia :).
Mainitsemasi asiat kertovat toimintatavoista ja ovat varteenotettavaa kritiikkiä kirjoittajille. Nössöyden mielikuva tulee varmaan siitä, että kirjoittaminen ei ole dynaaminen tapahtuma, se ei sisällä varteenotettava yksilön ja yhteisön välistä vuorovaikutusta.

Tuosta ”kulturellista” kirjoittaa Tuija Saresma tutkimuksessaan ”Häivähdys kauneutta” (Jyväskylän Yliopiston Nykykulttuurin tutkimusyksikön ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston keräämä aineisto.) oikein hyvin. Kulttuurieliitti, joka esimerkiksi ylläpitää karsimatonta, teematonta ja sisällyksetöntä taidetta on mielestäni arvostelun väärtti. Kritiikki kannattaisi kumota toimimalla toisin.

Tässä yhteydessä haluan muistuttaa, että itselleen kirjoittaminen on tärkeää. Julkikirjoittaminen on kokonaan toinen asia.

Miten mielestäsi jäseniä voi aktivoida? Raahaamalla heidät kotoa yhteisiin tapahtumiin :)?Voisivatko jotkut yhdistykset yhdistyä? Antaa kuolleiden olla. Jatketaan siellä, missä on eloa.

Jos halukkuutta ja aktiivisuutta löytyy, millaista jäsenten toiminta esimerkiksi hallituksen apuna voisi olla?Katsoisin millaista osaamista jäsenistössä on ja sitten kysyisin halukkuutta luontevasti rinnalle tuloon. Ihminen jota katsotaan, herää toimintaan. Tehtäviä on jaettava. Tekijöitä kiitettävä.Tosin myös kirjoitusrauhaa on suojeltava.

Kaivataanko kirjoittajayhdistyksiin tuoretta ajattelutapaa ja toimintaan uusia käytäntöjä? Millaisia olet itse miettinyt?Yhteistyö on ajan sana. Kaikki on tullut niin monimuotoiseksi, ettei tässä yksin selviä. Yhteistyö muiden kirjoittamiseen liittyvien yhdistysten kanssa on ehkä sellaista. Kun kaikki muuttuu ympärillä pitää keksiä uusia tapoja toimia.

Avustusten varaan ei tietenkään kannata laskea, eikä anottuja summia budjetoida. Ne tulevat, jos ovat tullakseen. Mitä keinoja käytätte rahakirstun täyttämiseksi?En laske avustusten päälle nykyisin. Parempi on kääntyä sidosryhmien puoleen ja opetella yhteistyötä. Olisi kai opittava myymään tuotteitaan.

Miten toiminnassa voi mielestäsi välttää virheet ja väärät arvioinnit?Ei virheitä ja väärinarviointeja voi välttää. Minulle on tärkeää, että ryhmässä on edes yksi ihminen, joka – vaikka yleisön edessä – ojentaa minua. Sellainen on aarre. Erehdys on käännettävä voitoksi tavalla tai toisella. Eikös tässä olla luovuuden selässä?

Avoin ilmapiri, jossa ilmaistaan itse kunkin näkemykset, luo varmaan parhaan kentän onnistua. Aivan toivotonta on toimia tuuskahtajien (loukkaantujien) kanssa. Sellaiset muuten juuri loukkaavat huomaamattaan itse. Elämä kiertyy loukkaantumisten ympärille.

Avoimuus, luottaminen, huumori ja anteeksianto takaavat sen, että virheiden jälkeen päästään entistä paremmille vesille.

Millaista yhdistysten välistä yhteistyötä toivoisit?Toivon kokemusten jakamista, yhteisiä koulutuksia ja esitelmiä.

Meille tuli esim. Elias–lehtenne, joka on johtokunnassa luettu. Itselleni tulee joka numero. Se on resurssinne, jota kannattaa myydä yhdistyksille. Toinen resurssinne on yhteistyökykyinen puheenjohtaja Christine Hammar :). Kaikki pyörii yhteistyötä osaavien yksilöitten varassa.

Ehdotit tuolla aiemmin, että yhdistykset voisivat yhdistyä. Entä jos maassamme olisi yksi suuri kirjoittajayhdistys? Mitä etua näkisit sen tuovan?Ensin pitäisi asenteiden muuttua. Ehkä pitäisi myös muodostaa täsmentyneempi käsitys erilaisista kirjoittamisen tavoista. Tätä sivuan arvioidessani Kiiltomadossa Tarja-Liisa Hypénin toimittamaa kirjaa "Kirjan matka tekijältä lukijalle" (Tampereen yliopistopaino).

Kirjailijayhdistyksen tehtävä voisi olla ihan tietoisesti sisällöllinen ja julkaisuun tähtäävä toiminta. Toisaalla on yliopistollinen kirjoittajakoulutus, jonka rinnalla kirjailijayhdistys voisi olla eräänlaisena tietoa ja osaamista välittävänä osapuolena.

Miten kantaa yhdistyksen ja kirjoittamisen lippua korkealla?Puhutaan kirjoittamisesta. Tullaan ulos kaapista ja tunnustaudutaan kirjoittajiksi. Pidetään oma yhdistys esillä ja Aleksis Kiven hengessä vähän älämölöäkin :).

Kiitos, Alli, vierailusta!Kiitos itsellesi, Suuresti Arvostamani Kanssakulkija! Olipas muuten hyviä suklaakeksejä! Saanko vielä yhden?

Ota ihmeessä! Eivät ne viimeiset ole. Minulla on aina pari ylimääräistä pakettia kaapissa. Kai tiedät, että "Frauen brauchen Schokolade" :)!


*****
Lue Alli Kantolan arvostelu kirjasta ”Kirjan matka tekijältä lukijalle” täältä: http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=1411
Lue Alli Kantolan arvostelu kirjasta "Häivähdys kauneutta" täältä:
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=560

Alli Kantolan omat sivut: http://koti.phnet.fi/kantal1/index

*****

Vieraana lasten- ja nuortenkirjailija TITTAMARI MARTTINEN

Tittamari Marttinen valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1991 pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede.
Lukuvuonna 1996–1997 hän oli jatko-opiskelijana Essexin yliopistossa Iso-Britanniassa. Tittamari Marttinen on kirjoittanut yli 40 lastenkirjaa, mm. Taneli Kaneli- , Elsa ja Eetu - sekä Viivi Pusu -sarjoja.
Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1995 alkaen.

Vuonna 2005 Marttinen palkittiin Maaseudun Kukkasrahaston säätiön Vuoden kasvattaja -palkinnolla.Olvi-kirjallisuuspalkintoehdokas hän oli vuonna 2001. Lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -palkinnon Marttinen sai vuonna 2000.
Kuva: Ilpo Vainionpää


Tervetuloa puheenjohtajan pöydän ääreen, Tittamari! Mitä kuuluu näin kesän korvalla?
Kiitos, hyvää. Kevään kouluvierailut ja muut esiintymiset alkavat olla ohi. Työpöydän ääressä pitäisi viihtyä aika tiiviisti, sillä syksyn kirja on viimeisteltävä ja uudet ideat kaipaavat jo kirjoittajaansa. Toisaalta keväällä on paljon menoja, lasten kevätjuhlia ja niiden harjoituksia.


Sait Raumalla 24.-25.4.2007 järjestetyillä Pertsa ja Kilu -päivillä Väinö Riikkilä -seuran myöntämän arvostetun Laivakello-palkinnon. Onneksi olkoon! Joko sitä on kotona kilkuteltu?
Kiitos. Mieheni naulasi sen olohuoneen seinälle ovensuuhun, ja nyt se kimaltelee sen verran korkealla, että nuorimmat lapset joutuvat kiipeämään tuolille päästäkseen sitä kilauttelemaan. Mutta kyllä se on kilahdellut! Se on hieno esine ja todella mukava tunnustus kirjailijalle. Pertsa ja Kilu -päivillä pidetään meteliä nimenomaan nuortenkirjoista, mikä on hieno asia.


Olet kirjoittanut lukuisia lasten- ja nuortenkirjoja ja kastanut kynäsi kärjen myös runouteen. Mistä kirjoittamisesi sai alkunsa?
Olen kirjoittanut siitä asti kun opin kirjoittamaan, eli noin 5-vuotiaasta. Ensin kirjoittelin pieniin sinikantisiin vihkoihin runoja ja kertomuksia, sitten siirryin mekaanisen kirjoituskoneen äärelle, myöhemmin vaihdoin sähkökirjoituskoneeseen ja lopulta tietysti tietokoneeseen. Olin perheen ainoa lapsi ja lukemis- ja kirjoittamisharrastus olivat minulle tärkeitä. Koin voimakkaasti sen, että kirjojen ja tarinoiden parissa saattoi uneksia, seikkailla ja saada elämyksiä. Monet lastenkirjojen maailmat olivat minulle yhtä todellisia kuin oikean elämän tapahtumat.

Välillä harrastin monia muitakin asioita, varsinkin musiikkia ja näyttelemistä. Opiskeluvuosina sitten aloin taas kirjoittaa. Vähän päälle parikymppisenä ihastuin uudelleen lastenkirjallisuuden vauhdikkaaseen ja avaraan maailmaan, joka tuntui olevan täynnä mahdollisuuksia.


Olet kirjoittanut (ainakin) neljä runokokoelmaa: Savun negatiivi (1991), Tuhkamorsian (1993), Käärmesormus (2001) ja Lasten talossa (2003). Muistatko, mistä ja miten ne syntyivät?
Viides on Rakkausmatkat (2006). Ja Äidin karkkipäivä (2003) on myös eräänlainen runokirja, äitiyden ja perheen ylistys, siinä on tosin tuokiokuvia ja proosakatkelmiakin mukana. Viimeksi mainitun on kuvittanut Virpi Talvitie, joten tällaista aikuisten kuvakirjaa ei ehkä lasketa ihan perinteiseksi runokokoelmaksi. Olen vuosia kirjoittanut päätoimisesti lapsille ja nuorille, koska koen tämän omimmaksi alueekseni. Runot ovat syntyneet harvakseltaan tipahdellen muiden töiden lomassa. Runoilijana olen muuttunut matkan varrella runotytöstä jalat maassa -tyyppiseksi arjen havainnoijaksi. Pidän konkreettisista asioista ja arjen sattumukset innostavat minua niin runojen kuin lastenkirjallisuuden parissa.

Runokokoelmasi Lasten talossa kosketti minua neljän lapsen äitinä. Mistä sait runojen aiheet?
Halusin sekoittaa vapaamittaista lastenrunoutta keskeislyriikkaan ja kuvata lapsen mielikuvitusmaailmaa. Näiden runojen lukijoita ovat kuitenkin aikuiset. Onneksi nykyrunous on niin monialaista, että tällaisetkin kokeilut sallitaan.

"Nauru pyörii niin kuin nappi,
naurulta ei lopu happi.
Nappaa kiinni näpsä rulla,
nami nami naurupulla.
Naura kovaa, naura aina,
repussa ei nauru paina!"

Olet myös armoitettu loruilija. Miten humpsahdit melko traagisista runoista lorujen ihanaan maailmaan?
Riimitellyistä runoista nauttivat monenikäiset. Lastenrunoissa voi leikkiä ja temppuilla kuin huvipuiston laitteissa. Voi ihmetellä sanoja ja tehdä kaikkea ihan hassua. Vajaa kymmenen vuotta sitten suomensin huvikseni muutaman Margaret Mahyn englanninkielisen runon. Suomentamisen jälkeen innostuin kehittelemään omiakin lastenrunoja ja huomasin, että se on hauskaa puuhaa. Pelkäsin, ettei tutuilla ja "kuluneilla" riimeillä saa paljon mitään aikaan, mutta huomasin että suomen kieli on yllättävän notkeaa ja taipuu monenlaiseen hauskanpitoon. Oli hienoa löytää lastenrunon rytmiikka.

Taidat olla perusiloinen ja myönteinen ihminen. Elämänasenteella on väliä, eikö totta?
Ilman muuta. Lastenkirjoissa kuvataan monenlaisia tunteita, mutta elämänilo ja leikkimieli kuuluvat niihin keskeisesti. Privaattielämässäkin yritän katsoa asioita aina myönteiseltä kannalta.

Aivan ilmiselvästi rakastat sanoja ja rytmiä. Onko sävelkorvasta ja rytmitajusta apua lorujen kirjoittamisessa?
Kyllä vain! Vaikka nykyrunoudessa ei tarvitse liikaa tuijottaa metriikan tai riimittelyn sääntöihin, runon rytmin pitää olla luonteva. Muuten runon lukeminen on työlästä, ja ääneen lukeminen lähes mahdotonta. Hyviä runoja lukemalla rytmitaju ja runokorva kehittyvät. Lapset opiskelevat äidinkieltään intuitiivisen kekseliäästi ja venyttävät ilmaisun rajoja. Yritän ottaa heistä oppia.

Luettiinko lapsuuskodissasi paljon ääneen? Toivoisitko, että nykyperheissä luettaisiin enemmän ääneen?
Perheemme harrasti intohimoisesti lukemista. Minulle luettiin paljon ääneen, kun olin pieni. Mieleen ovat jääneet mm. Bo Carpelanin Julius 11v ja Leena Krohnin Ihmisen vaatteissa sekä esim. Laura Sointeen ja Marjatta Kurenniemen sadut. Uppo-Nalle ja Tarzankin tulivat tutuiksi. Luettiin myös Aku Ankkaa ja Elina Karjalaisen pakinoita.

Monissa lapsiperheissä luetaan nykyisinkin ääneen, mikä on aivan ihanaa. Eri-ikäiset lapset nauttivat yhteisestä kokemuksesta kirjan parissa. Kun lapset kasvavat isommiksi, ääneen lukeminen yleensä tahtoo jäädä muiden harrastusten jalkoihin. Toivoisin, että vanhemmat jatkaisivat yhteisiä lukuhetkiä silloinkin, kun lapset jo osaavat itse lukea. Se voisi olla rauhallinen suvanto arjen kiireissä.

Sinulla on neljä lasta. Miten äitiys on vaikuttanut kirjoittamiseesi?
Aivan oleellisesti. Nykyisin, kun kirjoittamisaikaa on taas enemmän ja olen saanut etäisyyttä äitiyden alkuvaiheisiin ja nuorena äitinä olemiseen, perhe tuntuu varsin hedelmälliseltä kirjoitusmaaperältä. Kuvaan mielelläni lasten, nuorten ja perheiden elämää. Lähden arkitilanteista liikkeelle ja rikastan niitä fantasialla ja mielikuvituksella.

Miten sinusta tuli lasten ja sitten nuortenkirjailija? Onko lapsillasi ollut osuutta asiaan?
Lapset tuovat joka päivä mukanaan aiheita. Jossain vaiheessa huomasin, että tämä on maailma, jossa viihdyn. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kentällä on mahdollisuus kokeilla monenlaista. Olen kirjoittanut runoja ja loruja, kuvakirjatekstejä, tarinoita, helppolukuisia kirjoja, lastenromaaneja, tyttökirjasarjaa ja varhaisnuorten kirjoja. Vaihtelemalla tyyliä ja aiheita pysyn itsekin virkeänä ja motivoituneena.

Mistä lähdet kehittelemään ideaa kirjaasi?
Ideoita kertyy valtavat määrät. Lähes joka päivä huomaan ajattelevani, että tuostakin asiasta voisi tai pitäisi kirjoittaa.
Kun olen vakavissa aikeissa aloittaa uutta kirjaa, käyn läpi aihevarastoani ja kokeilen, mikä tarinoista lähtee liikkeelle.
Kaikki jutut pitää ensin kypsytellä rauhassa.

Miten henkilöhahmosi syntyvät? Esimerkiksi Elsa ja Eetu - mistä he tulivat?
Mmm.... vaikea sanoa. Henkilöt ovat aina pitkän pohdinnan tulosta. Pyörittelen heitä pitkään mielessäni. Elsa ja Eetu -kirjoissa halusin kuvata lasten yllätyksellistä ja rönsyilevää arkea. Valitsin kaksosparin, jotka ovat samaan aikaan vielä reilusti lapsia, mutta kokeilevat jo omia siipiään, kokevat ilot ja surut vahvasti ja aidosti. Heidän hahmoissaan on ripaus omiakin lapsiani, mutta ehkä paljon muutakin. Sukelsin heidän maailmaansa täysillä. Naapuruston pojat löysivät ojasta oikean patsaan, tästä syntyi ensimmäinen Elsa ja Eetu -episodi. Virpomistarinaa kirjoitin palmusunnuntaina ja mäenlaskujuttua laskiaisena. Syntymäpäivillä koettu allergiakohtaus on oma lapsuusmuistoni, Ruotsin-laivalla tapahtuvaa kertomusta kehittelin - missäpäs muualla kuin laivalla Helsingin ja Tukholman välillä. Elämä kuohui ympärillä ja antoi minulle aiheita.

Millaiset tarinat mielestäsi kiehtovat lapsia?
Sankari eli päähenkilö on tärkeä. Sankarin pitää olla sellainen, että lapsi kiinnostuu hänestä ja haluaa samaistua. Tarinassa on oltava imua, vauhdikkaita ja yllättäviäkin käänteitä, jotka saavat lukijan reagoimaan. Kirjoissa on jännitystä, iloa, surua, naurua - lajista riippuu se, mitkä tunteet ovat keskeisiä. Kirjailijana minulle on tärkeää, että kieli on monipuolista ja rikasta suomea.

Onko lastenkirjoissa oltava sormella osoittava opetus?
Ei missään tapauksessa! Ei ainakaan saa osoitella sormella! Tietty lastenkirjoista avautuu ajatuksia pohdittavaksi, sillä monet lastenkirjat heijastelevat elämäämme, aikaamme ja yhteiskuntaammekin. Niissä voidaan leikkiä ilmiöillä ja todellisen elämän kokemuksilla.Hyvä lastenkirja on silti ensisijaisesti lukunautinto, hyvä seikkailu. Kirjallisuus itsessään kehittää ajattelua ja käynnistää luonnostaan monia mietteitä.

Mihin suuntaan lasten- ja nuortenkirjallisuus maassamme on mielestäsi menossa?
Uskoisin että hyvään. Mainio juttu, että nyt ilmestyy paljon erityyppisiä kirjoja erilaisille lukijoille. Ikäryhmiin tuijottelu ei ole tärkeää, lapset ovat lukijoinakin persoonallisuuksia. Tarjontaa on jopa niin paljon, että joskus lapsen voi olla vaikea löytää ne mieluisimmat kirjat. Siksi tarvitaan keskustelua kirjoista lasten kesken, lasten ja aikuisten kesken, koulussa, kotona, kirjastossa, mediassa... viidakkorumpua pitää soittaa! Kirjallisuuslehti Vinski on yksi vastaus tähän kirjapuheen ja tiedottamisen tärkeyteen.

Hyviä kirjoja ilmestyy tosiaan paljon. Kaikki tarjonta ei tietenkään ole huippulaatua. Mutta lapsille pitää tehdä täysipainoista kirjallisuutta. Lapsia ei kannata lukijoina aliarvioida. Useimmat lastenkirjailijat hallitsevat heittäytymisen taidon. Täysillä vain mukaan kerrotun maailman tapahtumiin!

Mikä lempparikirjasi lapsena oli?
Niitä oli paljon. Peppi Pitkätossu oli yksi tärkeimmistä. Rakastin Seljan tyttöjä, Tiinoja ja Lottia, Viisikoita, Mary Marckin tyttökirjoja, Marita Lindqvistin kirjoja, Renata Wreden Roomalaista leijonaa, Kurenniemen kirjaa Kuinka-kum-maa on kaikkialla...

Mistä pienten lasten äiti löytää aikaa kirjoittamiselle? Miten itse ratkaisit asian lastesi ollessa pieniä?
Nykyisin kaikki lapset ovat koulussa, nuorinkin leikkikoulussa, joten kirjoitan aamupäivät ja joskus otan käyttöön yötkin. Kirjoitin aika paljon silloinkin, kun lapset olivat ihan pieniä. Luovin siellä jossain päiväunien ja leikkihetkien välimaastossa, käytin kaikki vapaahetket hyväkseni. Tai kirjoittamisen hyväksi. Lapset ovat olleet paljon kotosalla vanhempiensa kanssa, eikä telkkarikaan ole ollut lapsenvahtina, joten kekseliäisyyttä työajan irrottaminen on joskus vaatinut. Toisaalta, pienen lapsen vanhemmilla on valtavasti energiaa. Miehen kanssa olemme myös vuorotelleet lapsenhoidossa.

Välillä on ollut aika raskasta, jos lapset ovat valvoneet tai sairastelleet. Itse olen kärsinyt vuosia unettomuudesta. Olen pyöritellyt kirjojen juonia päässäni yöaikaankin... Parin viime vuoden aikana olen oppinut nukkumaan taas paremmin.

Toistakymmentä vuotta olen kirjoittanut pää höyryten kaiken vapaa-ajan ja väsymys alkaa nyt tuntua.
Olen yrittänyt opetella ottamaan välillä rennommin. Kirjoja ei ole pakko koko ajan KIRJOITTAA, aiheita voi myös miettiä ja kypsytellä kaikessa rauhassa.

Onko omien lastesi kasvamisen ja kehittymisen seuraaminen vaikuttanut kirjoittamiseesi ja kirjojesi aiheisiin? Voiko tuotantoasi seuraamalla suorastaan päätellä, että lapsesi ovat kasvaneet murrosikään?
Luultavasti. Murrosikäiset ovat laajentaneet näkemystäni elämästä. Olen kiinnostunut murkkujen maailmasta, jota kohtaan aiemmin tunsin pelonsekaista kunnioitusta. Arvostan nuoria. Heidän maailmansa on erilainen kuin lasten maailma, mutta siinä on paljon innostavaa ja kiehtovaa. Siksipä elän tällä hetkellä nuortenkirjabuumia.

Kirjoittavatko lapsesi?
Olen iloinen siitä, että he lukevat paljon, mutta heillä on muitakin harrastuksia kuin kirjallisuus. Esikoispoika on kiinnostunut musiikista, historiasta ja luonnontieteistä. Vanhempi tytär harrastaa teatteria ja koripalloa. Nuorempi poika on perheen basisti ja kiinnostunut kaikista mahdollisista poikien jutuista. Kuopus rakastaa kuvakirjoja ja prinsessoja. Kaikki ovat hyviä tarinaniskijöitä, mutta kirjoittaminen ei ole heistä kenellekään ihan samanlainen intohimo kuin minulle aikanaan.

Oletko kurinalainen kirjoittaja: kirjoitatko päivittäin määrätyn ajan silittämisen, ruuanlaiton ja pyykinpesun välissä?
Arkipäivinä yritän kirjoittaa uutta tekstiä 2-3 tuntia. Riippuu tietysti työstä, mikä on tekeillä. Intensiivisimmässä vaiheessa kirjoitan vielä yömyöhällä muutaman tunnin.

Asetatko itsellesi määrällisiä kirjoitustavoitteita? Millaisia?
Jos ei ole kiirettä, kirjoitan ehkä 2-5 liuskaa ja olen aivan tyytyväinen. Kun laajempi työ on kunnolla käynnissä, kirjoitan n. 10 liuskaa päivässä. Lisäksi korjailen aikaisempaa tekstiä.

Joskus kuulee sanottavan, että lastenkirjan kirjoittaminen on helppoa. Onko se?
Kirjasta tulee hyvä, jos kirjoittaminen sujuu ja etenee hyvin. Tarinan imussa pitää pysyä - myös kirjoittajan. Siinä mielessä kirjoittamista leimaa tietynlainen helppous ja kertomisen ilo. Mutta ei hyvän lastenkirjan tekeminen ole sen helpompaa kuin minkään muunkaan kirjan tekeminen. Tuskin hyvä kirja koskaan syntyy ajatuksella "hups vain, olipa helppoa"!

Voiko kirjoittamista mielestäsi opettaa vai vain tekniikkaa: keinoja ja tyylejä?
Itse en ole koskaan käynyt kirjoittajakursseja. Olin nuorena aika ujo ja pidättyväinen, en tullut koskaan menneeksi kurssille. Siihen aikaan ei ollut niin paljon laadukasta tarjontaa kuin nykyisin. Ehkä kirjoittajakoulutuksessakin on tärkeintä, että kirjoittaja löytää oman äänensä ja tyylinsä. On varmasti innostavaa opiskella kirjoittamista samanhenkisessä seurassa. Kurssilla teksteistä syntyy varmasti viimeistellympiä, ja tekijä saattaa olla tietoisempi tekemistään (kerrontateknisistä) ratkaisuista. Tutussa porukassa on turvallista keskustella teksteistä ja kuulla niihin paneutuneiden lukijoiden ajatuksia. Minulle on sopinut myös yksinäinen ja omatahtinen puurtaminen.

Miten pysyt ajan tasalla lasten ja varhaisnuorten asioista? Teetkö paljon tutkimustyötä nuortenkirjojasi varten?
Tällä hetkellä omat lapset pitävät minut hyvin ajassa kiinni. Teen jonkin verran taustatöitä, aiheesta riippuen. Tallennan kirjoihini nykyajan ilmiöitä, joten siinä mielessä taustatyö on hauskaa ja helppoa. Tarvitsee vain tarkkailla lapsia, nuoria ja heidän perheitään.

Koetko olevasi genrelokerossa? Onko kirjailija mielestäsi loppuelämänsä niin sanotusti valitsemansa genren vanki?
Olen mielelläni lasten- ja nuortenkirjailija. Mutta en haluaisi olla pelkästään tyttökirjojen tai helppolukuisten kirjojen tekijä. Kyllä nopea lokerointi on joskus harmittavaa. Kirjailijalla pitää olla oikeus muuttua, monethan nimenomaan kokeilevat eri lajien mahdollisuuksia.

Mitä tapahtuu, jos novelleja ikänsä julkaissut kirjoittaakin dekkarin? Tai lastenkirjan? Tai lastenkirjailija historiallisen romaanin? Täytyykö se julkaista toisella nimellä?
Ei sentään. Kustantajan ja myyntilukujen kannalta voisi olla parasta, että tekijä muuntaisi itsensä helposti tunnistettavaksi brändiksi. Mutta useimmat suomalaiset kirjailijat haluavat kokeilla taitojaan monenlaisten teosten parissa, ja minusta se on vain hyvä. Itsekin olen siinä mielessä levoton, etten halua koko ajan askarrella samantyyppisten henkilöiden tai juonikuvioiden kimpussa.

Katsotaanko genre-aidan yli hyppimistä hyvällä, pahalla vai rohkaistaanko siihen? Eikö se myös kehitä kirjailijaa? Oletko ajatellut kokeilla? Palata vaikka runoihin? Kirjoittaa dekkarin?
Olen yrittänyt tehdä sarjakirjoja, koska lapset rakastavat sarjoja. Kun sankari tulee tutuksi, hänen vaiheistaan haluaa tietää lisää. Mutta sarja myös rajoittaa kirjoittamista, luo liian tarkat kehykset, joita ei pysty loputtomiin venyttämään. Teen työtä projekti kerrallaan. En osaa sanoa tulevaisuudesta muuta, kuin että tällä hetkellä nuortenromaanien aiheet ovat lähellä sydäntäni. Niiden rinnalla kirjoitan lastenrunoja ja helppolukuista tekstiä.

Dekkaria tuskin koskaan kirjoitan, en koe sitä vahvaksi lajikseni, mutta monenlaista muuta proosaa varmaan kokeilen.

Olet myös vuonna 2003 perustetun lasten kirjallisuuslehti Vinskin päätoimittaja. Kerro hieman lehdestä.
Lehti on lasten- ja nuortenkirjoille omistettu foorumi. Painopisteessä on kotimainen kirjallisuus, mutta myös hyviä käännöskirjoja esitellään. Uutuuskirjojen ohessa kerrotaan klassikoista, jotka kolahtavat nykylapsiin ja -nuoriin. Lehden arvosteluista suurimman osan kirjoittavat lapsiavustajat eri puolilla Suomea.

Vakipalstoja ovat mm. Treffit - jossa koululaiset kohtaavat suosikkikirjailijansa, Yllätysvieras (ulkomainen kirjailija), Koukussa kirjasarjaan, ja Mitä täällä tapahtuu? (esitellään kirjallisia tempauksia ja ilmiöitä). Kirjailijat kertovat Vinskissä teostensa syntyvaiheista. Jokaisessa Vinskissä on lehden lukijoille kirjoitettu uutuusruno (Lue runo!) sekä uutuustarina. Lehdessä on myös pikku sarjakuva, tehtäviä, ristikoita tai tietovisoja.

Lehti on ennen kaikkea kirjallisuuslehti. Siinä siis esitellään lasten ja kirjojen kohtaamisia. Valitettavasti toistaiseksi ei ole ollut juurikaan tilaa lasten omille kaunokirjallisille tarinoille. Kirjoittavia lapsia ja nuoria on kyllä esitelty, ja kirjallisuutta harrastuksena. Lehti ilmestyy monien kulttuurilehtien tavoin neljä kertaa vuodessa.

Täytyy tunnustaa, että Vinskin kohdalla minulla on tykinkuulan mentävä aukko sivistyksessä, jonka aion tuota pikaa tukkia tilaamalla lehden lahjaksi (että saan itsekin lukea sen). Minkä ikäisille se on suunnattu?
Alakouluikäisille, 7-12 -vuotiaille. Tämänikäiset ovat lukijoina hyvinkin erilaisia. Siksi lehdessä esitellään kaikkea mahdollista: sarjakirjoja, tietokirjoja, kuvakirjoja, juuri lukemaan oppineiden kirjoja, nuortenromaanejakin... vain aikuisten kirjat on rajattu pois. Yläkoulu- ja lukioikäiset lukevat Lukufiilistä.

Onko lehdellä paljon tilaajia?
En tiedä painoksen tarkkaa suuruutta. Suuria tilaajaryhmiä ovat varsinkin kirjastot ja peruskoulut, mutta tilaajissa on myös lapsiperheitä ja lastenkirjallisuudesta kiinnostuneita yksityishenkilöitä.

Onko sinulla uusi kirja työn alla? Tapaammeko ehkä Viivi Pusun uusissa seikkailuissa?
Viivi Pusu -sarjaan suunnittelen kuudetta osaa. Sitä ennen ilmestyy ainakin nuortenromaani Rohkeusleikit. Se kertoo 14-vuotiaasta Ronjasta, joka muuttaa sijaisäitinsä luota takaisin biologisen äitinsä luo. Kirjoitan parhaillaan myös toista nuortenromaania. Näissä kirjoissa pyrin käsittelemään hankaliakin tilanteita valoisasti ja myönteisesti, ongelmilla ei näissä mässäillä. Nuorten elämäntilanteet ovat vaihtelevia, mutta toisissaan heillä on vahva tukiverkosto.

Milloin se ilmestyy?
Syyskuussa.

Antaisitko pari neuvoa lasten- tai nuortenkirjailijaksi haluavalle?
Kannattaa miettiä, millaisen tarinan haluaa kertoa. Tuntuuko fantasia omalta lajilta? Vai kenties lasten arjen kuvaus? Oletko humoristi vai jännityskertomusten punoja? Onko kyseessä kuvakirja vai tarina vailla kuvia? Etsi rauhassa omaa tyyliäsi ja kiinnostuksiasi. Lue tekstiä ääneen. Miksi kirjoitat juuri lapsille tai nuorille? Ole valmis tekemään sitkeästi työtä, hio ja kuuntele lauseitasi, mieti tarinan kokonaishahmoa. Siitä se lähtee. Tarinaa voi "testata" lukemalla ääneen tai antamalla sen tutuille lapsille luettavaksi. Lasten kommentteja tarinan ideoista kannattaa kysellä ja kuunnella.

Mitä haluaisit lopuksi sanoa kaikille kirjoittajille?
Kirjoittaminen on elämäntapa ja arjen rikkaus, loistava itseilmaisun ja omien ajatusten tallentamisen tapa, riippumatta siitä, MIKSI ja KENELLE kirjoittaa. Arvosta itseäsi kirjoittajana. Älä vertaa liikaa itseäsi muihin, vaan etsi omia vahvuuksiasi. Kirjoittamisesta pitää nauttia!

Kiitos käynnistä, Tittamari! Tervetuloa toistekin!
Kiitos. Terveiset kaikille ja menestystä blogille!

* * * * *

Käy lukemassa Tittamari Marttisen blogia ”Harharetkiä lastenkulttuurissa”.
Löydät sen täältä: http://harharetki.blogspot.com/

Huom! Valitettavasti blogi osoitteessa harharetki.blogspot.com on poistettu. Tämä osoite ei ole uusien blogien käytettävissä.

Kuvat:
"Finding Time to Write" Debbie Ridpath Ohi http://www.inkygirl.com

"Tales from the Slush Pile" Ed Briant http://www.edwardbriant.com/

Elias on ilmestynyt!

ELIAS on ilmestynyt!

Positiivista palautetta on tullut paljon :)
Lehti on (jälleen kerran) suksee!

Kiitos kaikille lehden tekoon osallistuneille!

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että yksi suuri moka lehteen livahti:
Sylvia Nurmisen kirjan "Sodan jälkeen" arvostelleen KAIJA RÄIHÄN nimi jäi artikkelin alta pois oikolukuvaiheessa.
Toimitus pahoittelee virhettä ja aiheuttamaansa mielipahaa.

Lähden kohtapuoliin noutamaan Eliasta. Heh. Ihan kuin menisi lastaan hakemaan tarhasta!
Töihin menen hieman myöhemmin. Hm. Ehkä vasta puolen päivän aikaan (klo on nyt 08:16).

Lehden hinta on 5 euroa + postimaksu 1 euro.

Jäsenkirjekin pullahti maailmaan ja lähti sekä postitse että sähköisesti jäsenille. Kuusi sivua asiaa! Siinä sitä on tiukka paketti!

Cisse

ELIAS

Kevätkokous tuli ja meni ja myönsi hallitukselle vastuuvapauden, joten jatkamme samaan tahtiin. Vuoden 2006 toimintakertomuksen pistän sivuille heti kun ehdin :).

Toukokuun Eliasta on alettu koota.
Tekstejä luettu ja editoitu.

Lehden teemana on runous.
Jäsenemme ovat ilahduttavassa määrin lähettäneet omia runojaan.
Helmenä on yhdysvaltalaisen Lawrence Ferlinghettin runo, joka kertoo, mitä runo ja runous hänen mielestään on.
Lisää runoilijasta: http://www.citylights.com/CLlf.html

Muutakin mielenkiintoista lehdessä on.
Mie en sa siittä muusta mittään, en sa! Paras ostaa ja lukea :).

Tapahtumia
Jäsenemme, kirjailija Anni-Helena Ranta lukee karjalaisia runoja 30.6. klo 14:00 Evakkomuseossa, Vihdin kirkonkylässä. 2.9. hän on kirjailijavieraana Päivölän kirjailijapäivillä.
http://www.paivola.net/yhteystiedot/


Uudet romaanit Mikko Rimmiseltä ja Juhani Känkäseltä
Lähde: Helsingin Sanomat 13.4.2007

Pussikaljaromaanilla (2004) läpimurron tehnyt Mikko Rimminen julkaisee syksyllä toisen romaaninsa. Pölkky kertoo Kaisaniemen urheilukentän hoitajasta.

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuoden parhaasta esikoisteoksesta vuonna 2005 saanut Juhani Känkänen jatkaa uraansa romaanilla Jannu. Sen aihe on myyntiedustajan ahdinko.

Muita Teos-kustantamon syksyn nimiä ovat muun muassa Monika Fagerholm, jonka romaani Säihkenäyttämö on Amerikkalaisen tytön itsenäinen jatko-osa, sekä Eeva-Kaarina Aronen.
Hänen romaaninsa Hän joka näkee, käsittelee Stalinin vainojen suomalaisia uhreja.

Mielenkiintoisia aiheita.
Täytyy käydä paikallisessa kirjakaupassa :).

Ruuan jälkeen tekee aina niin mieli mennä vattansa viereen nokosille, mutta puutarhakalut vaativat juuriharjaa ja vedensekaista Tolua. Ehtivät vielä kuivaakin päivänvalon aikaan.
Ruukkupuutarhani vaatii myös osansa.
No ei minulla ole kuin kolme eri kokoista ruukkua, mutta silti.
Ulkona on iiii-hanaa! Joten hanaa, kuten juuri nyt Bahrainissakin :).

Cisse

KEVÄT!

Istuessani tänään illansuussa ulkona tupakalla, hymyilin tyytyväisenä kuullessani rastaan laulua. Se kuulosti Mustarastaalta, mutta ihan en mene vannomaan. Itikat olivat kömpineet talvikoloistaan ja tanssivat ylösalas poukkoilevaa tanssiaan lämpimässä auringonpaisteessa. Vadelmapensaiden piiskat kiilsivät iltapäivän auringossa ja yksinäinen ampiainen kaarteli pressun alta esiin nostettujen puutarhahuonekalujen ympärillä. Se oli ilmiselvästi pesänrakennuspuuhissa. Näytti etsivän haperoa puuta tuntosarvillaan, jyrsiäkseen siitä pesänrakennustarpeita. Miten turvallista huomata, että kesä sittenkin on tulossa. Ja valoa!!!
Jo pelkästä ajatuksesta saa energiaa ja piristyy :)!

Hmmm. Kukkien siemenet täytyy ensi kuussa kätkeä multaan, jotta kesäkuun alussa on mitä istuttaa.

KIRJOITUSKURSSI "ELÄMÄSTÄ KIRJAKSI - SANOISTA TEKOIHIN!"

Elokuussa (10. - 13.8.) Uudenmaan Kirjoittajat järjestää kirjoituskurssin, joka on jo nyt täynnä :).
Kiitos Valtion Kirjallisuustoimikunnalle, joka avusti hanketta 1 500 eurolla.
Uusia jäseniäkin on liittynyt yhdistykseemme. Jeee!

KYNÄNTEROITUSPURJEHDUS

Kynänteroituspurjehdus sujui hyvin. Saimme mielenkiintoista tietoa kustantamisen ihmeellisestä maailmasta ja kirjailijan työstä. Kiitos vieraillemme, Pilot-kustannus Oy:n kustannuspäällikö Timo Määtälle ja kirjailija, toimittaja Timo Kiiskelle.
Kiitos myös kaikille osallistujille! Oli todella mukavaa viettää aikaa samanhenkisten kanssa.
Purjehduksesta lisää toukokuun Eliaksessa.

PILOT KUSTANNUS HANNU KARPON OHJELMASSA 24.3.2007

Tyytymätön kirjoittaja oli ottanut yhteyttä Karpoon, koska hänen kirjaansa ei oltu myyty.
Suosittelen kaikkia kirjoittajia selvittämään _tarkasti_, mihin sitoutuvat.
Sitä yleensä saa, mitä tilaa.

Mielestäni Pilot-kustannus ei ole toiminut ko. tapauksessa väärin, eikä mielipiteeni johdu siitä, että kustantajan edustaja oli mukana Kynänteroituspurjehduksellamme.
Aina kannattaa ottaa selvää, ennen kuin sitoutuu mihinkään.

Pilot-kustannus Oy:llä on kolme (3) tuotetta: täyskustanne, palvelukustanne ja omakustanne.
Käy katsomassa: http://www.pilotkustannus.fi/etu.php?sivu=edut

Kaikki poikkeavat toisistaan.
Kun kyseessä on omakustanne, tulee kirjoittajan itsensä aktiivisesti markkinoida ja myydä kirjaansa. Se koko satsi. Kukaan muu ei sitä tee.

Palvelukustanne edellyttää myös kirjoittajalta aktiivista markkinointia ja myyntiä, sen lisäksi, että hän ostaa 85 kappaletta kirjaansa ja saa 20 kappaletta ilmaiseksi.
Jos niitä 104 kirjaa (yksi itselle tietenkin) ei aktiivisesti myy, ne todennäköisesti jäävät oman kirjahyllyn täytteeksi.
Se kait ei ole kenenkään tarkoitus?

Täyskustanne sen sijaan: jos kirja kustantajan mielestä myy ainakin 500 kappaletta, se kustannetaan kustannusyhtiön piikkiin.
Eri asia on myykö se yli tuon maagisen 500 kappaleen. Siinäkin tarvitaan kirjoittajan aktiivista otetta.

Markinointivälineitä on maailma pullollaan.
Lokakuun Eliaksessa kerrotaankin, miten kirjoittaja itse voi markkinoida kirjaansa.

"100 sanaa, 100 päivää" -HAASTE
sujuu mainiosti. Osallistujat kirjoittavat viikottain reilusti yli 100 sanaa päivässä. Myös haastaja. Krhm. Ikäänkuin pikku pakko :).


Vaikka takatalvi toisi kunnon lumimyräkän, en aio kaivaa lumikolaa enää esiin. Nyt on kevät, sapperment!

Kysymyksiä kirjailijalle ja kustantajalle

Kynänteroituspurjehduksemme lähestyy.

Onko sinulla kirjoittamiseen tai kustantamiseen liittyviä kysymyksiä, joihin haluaisit vastauksia? Lähetä kysymyksesi kommentissasi.

Toukokuussa voit ostaa Elias-jäsenlehtemme ja lukea kirjailijan ja kustantajan vastauksia Kynänteroituspurjehdusta käsittelevässä artikkelissa.

Kirjoittamisiin!

Puheenjohtaja

Kevätkokouksen nurkalla

Vihdoinkin alkaa tuntua keväältä!
Valo lisääntyy ja ihmiset alkavat kulkea pää pystyssä.

Kevään kunniaksi ostin Mari Mörön kirjan "Melkein kaikki itää".
Kyllä: minussakin on biologinen herätyskello, joka kertoo milloin kevätpäiväntasaus on takana ja on aika alkaa siemenluetteloiden selaus :).

Suosittelen lukukokemusta kaikille viherturaajille!

Uudenmaan Kirjoittajat ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään Leppävaaran kirjastossa (Sellon kauppakeskus) 27.3.07 kello 18:00-20:00.

Sääntömääräinen = sääntöjen määräämä.
Kevätkokouksessa kerrotaan jäsenistölle, mitä edellisenä vuonna on tehty ja mikä taloudellinen tilanne on.

Uudenmaan Kirjoittajat ry:n säännöissä määrätään, että kevätkokouksessa edetään näin ja käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokous avataan.

2. Sen jälkeen valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi (2) ääntenlaskijaa (siltä varalta, että jostakin asiasta joudutaan äänestämään.)

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Todetaan jäsenet ja heidän äänimääränsä.
Tässä kohdassa tarkistetaan, että kokouskutsu on lähetetty jäsenille ajoissa ja että kokous siten on laillinen ja päätösvalainen. Meillä kokouskutsun tulee olla jäsenillä 14 vrk ennen kokousta.

Osallistujalista pannaan kiertämään, jotta voidaan todeta kokouksessa läsnä olevat jäsenet.

Jokaisella jäsenellä on yksi (1) ääni. Varsinaisella, äänivaltaisella jäsenellä on oikeus valtakirjalla valtuuttaa edustamaan itseään yhdistyksen äänivaltainen jäsen yhdistyksen kokoukseen. Äänivaltainen jäsen voi itsensä lisäksi edustaa valtakirjalla kahta (2) äänivaltaista, varsinaista jäsentä.

Äänivaltainen jäsen on jäsen, joka on maksanut jäsenmaksunsa. Tässä tapauksessa, kun käsitellään vuotta 2006, tulee äänivaltaiseksi katsottavan jäsenen olla maksanut jäsenmaksunsa vuodelta 2006.

4. Esitetään yhdistyksen edellisen vuoden toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto.
Jäsenet ovat oikeutettuja saamaan tietoa siitä, mitä yhdistys on tehnyt, mikä sen taloudellinen tilanne on ja onko tilejä pidetty niin hyvin ("Tilinpäätös antaa kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja sen taloudellisesta asemasta."), että tilintarkastaja on puoltanut hallitukselle vastuuvapauden käsiteltävänä olevalta tilivuodelta.

5. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä yhdistyksen hallitukselle.
Tämän asian päättävät kokouksen osanottajat tilinpäätösasiakirjoihin tutustuttuaan.

6. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Jos niitä on kokouskutsussa ollut.

Kevätkokouksen jälkeen aletaan koota ELIAS-jäsenlehteä, joka ilmestyy toukokuussa.

Kirjoittamisiin!

Puheenjohtaja