JÄSENKURKISTUS

Jäsenkurkistuksessa tutustumme yhdistyksemme jäseneen, suomalaistuneeseen virolaiseen, Kristiina Nokelaiseen (os. Kass), joka on julkaissut virossa useita lastenkirjoja ja lukuisia lehtijuttuja Kristiina Kass -nimellä.
Hyvinkään ja Riihimäen talousalueella ilmestyvän sanomalehti Aamupostin lukijoille hän saattaa olla tuttu Muksula-sivun lastenjutuista.

Tarinat ovat sittemmin päätyneet kansien väliin Virossa. Kristiinan uusin kirja Samuelin taikatyyny on käännetty ruotsiksi Göteborgin kirjamessuille (27.9.-30.9.), jossa Viro oli tänä vuonna kunniavieraana.
Kristiina (Kass) Nokelainen esiintyi messuilla virolaisen lastenkirjallisuuden edustajan ominaisuudessa.
Kuvassa Kristiina Nokelainen.

Kristiina Kass on yksi Viron nuoren lastenkirjailijapolven rakastetuimpia kirjailijoita. Hänen kirjansa "Samuelin taikatyyny", johon hän itse on tehnyt kuvituksen, voitti ensimmäisen palkinnon vuonna 2005 järjestetyssä kilpailussa. Kilpailussa etsittiin parasta käsikirjoitusta lastenkirjaksi.

Käy katsomassa Kristiina Nokelaisen kuvituksia täällä

Hei Kristiina! Istu alas ja ota suklaata. Kertoisitko jotain itsestäsi? Mikä toi sinut Suomeen?

Kiitos! Tulin vuonna 1990 Helsingin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä ja kulttuuria. Seitsemäntoista vuotta siis, melkein puolet elämästäni olen asunut täällä ja voisi sanoa, että olen melkoisen suomalaistunut. Minulla on suomalainen puoliso, kaksi tytärtä, kissa ja koira.
Asun Hyvinkäällä.

Mikä sai sinut aloittamaan kirjoittamisen? Oletko aina halunnut kirjoittaa? Oliko kirjoittaminen ehkä ensin harrastus, josta sitten tuli ammatti?

Olen aina kirjoittanut. Äitini oli lastenkirjailija ja isä huumorikirjailija ja sieltä kai se kirjoittamisen tarvekin on lähtöisin. Kouluaikana taidetuntien ohella aineiden kirjoittaminen oli mielipuuhaani. Kun muut oppilaat pyörittelivät silmiään ja huokailivat open antaessa tehtäväksi aineen kirjoittamisen, minä myhäilin tyytyväisenä.
Valitettavan harvoin tällaisia tehtäviä kuitenkin annettiin, joten kirjoittelin vapaa-aikanani vihkon toisensa jälkeen täyteen tarinoita.

Yliopistoon menin opiskelemaan kieliä, ajattelin ryhtyä kääntäjäksikin, mutta asiakirjojen kääntäminen ja kielitieteellisten tekstien laatiminen ei sittenkään tuntunut kivalta. Yhtenä joulukuun päivänä monta vuotta sitten kävin Hyvinkään Sanomien (nyk. Aamuposti) päätoimittajan juttusilla ja tarjosin lastenjuttuja. Sain pestin ja sillä tiellä olen vieläkin.
Kuvitat kirjasi itse. Nieleekö kustantajasi kakistelematta tämän? Eikös se mene niin, että kustantaja halua määrätä kirjan kuvittajan?

Olin lähetellyt jo jonkin aikaa juttuja ja kuvituksia virolaisiin lastenlehtiin joten kustantaja tiesi kyllä, mitä tulee saamaan. Kuvitusteni tyyliä pidetään Virossa pohjoismaisena - olen kai saanut vähän vaikutteita Suomesta ja Ruotsista.
(Käy katsomassa Kristiina Nokelaisen kuvituksia täällä.)

Montako kirjaa olet kirjoittanut ja itse kuvittanut?

Kolme: Kasper ja viis tarka kassi (Kasper ja viisi viisasta kissaa), Käru Kaarel (Romu-Roope) ja Samuelin taikatyyny ovat ilmestyneet ja neljänteen teen juuri kuvia. Se ilmestynee lokakuussa. Lisäksi olen kuvittanut kahden muun kirjailijan lastenkirjoja. Kuvittaminen on paljon hitaampaa puuhaa kuin kirjoittaminen. Ainakin minulle.

Kerro vähän tästä uusimmasta kirjastasi, Samuelin taikatyynystä: sen juonesta ja päähenkilöstä. Milloin se ilmestyy Ruotsissa?

Taikatyynyn ruotsinnos on jo tullut painosta, mutten ole vielä nähnyt sitä. Odottelen innolla postia.

Kirja kertoo yhdeksänvuotiaasta pojasta, joka ei oikein pärjää koulussa, jolla on inhottava, hikipinko isosisko, ilkeä, komenteleva äiti ja hieman saamaton, mutta kiltti isä. Eräänä yönä Samuel laittaa tyynynsä alle koulukirjan ja aamulla hän osaa sen ulkoa. Tyynyssä on siis taikavoimia. Kuten arvata saattaa, tämä mullistaa koko perheen elämän.

Mitä luulet: miksei kirjojasi ole julkaistu Suomessa? Jokin kulttuuriero? Mikä?
Olen tarjonnut kahta ensimmäistä käsikirjoitusta isoille suomalaisille kustantamoille siinä muodossa, kuin ne ilmestyivät Aamupostissa. Sain niistä kustantajilta itse asiassa ihan hyviä arvosteluja ja parannusehdotuksia. Otin neuvoista vaarin kun käänsin kirjat viroksi. En siis ole paranneltuja käsikirjoituksia enää Suomessa tarjonnut. Ehkä nyt tärppäisikin, kun on näyttää valmiita kirjojakin. Virossa ne ovat menestyneet hyvin.
Kulttuurieroakin saattaa tietysti löytyä. Virossa on enemmän köyhyyttä ja eläinten heitteillejättöä kuin Suomessa. Kissakirjassa käsitellään mm. jälkimmäistä, Romu-Roope taas kertoo hyvin köyhästä perheestä. Eräänkin kustantamon toimittaja sanoi suoraan, että tuollaiset aiheet ovat suomalaisille vieraita. Miten lienee?
Mitä itse luet ja kuinka paljon? Montako kertaa olet joutunut uusimaan lukulasisi, jos sinulla sellaiset on :)?

Luen usein lasten- ja nuortenkirjoja. Esim. Jacqueline Wilson tuntee käsittämättömän hyvin nuorten tyttöjen sielunelämää. Hänen tuotantoonsa kuten myös Roald Dahlin ruokottoman groteskiin maailmaan tutustuin vasta aikuisena Suomessa. Olemme esikoiseni kanssa molemmat ihan lääpällään heihin!

Aikuisten kirjoista tykkään lukea tositapahtumiin perustuvia selviytymistarinoita, vieraiden maiden kulttuureista, taidoista joita itselläni ei ole. Joskus vuosia sitten luin järjestään kaikki Arto Paasilinnan kirjat ja opin yhtä sun toista saunan ja sillan rakentamisesta. Tällä hetkellä minulla on kesken Leonie Swannin hulvaton lammasdekkari Murha laitumella.

Lukulaseja minulla ei vielä ole - kamoon, olen vasta 37-vuotias! En varmaan pitkään aikaan tarvitsekaan, sillä miinukset muuttuvat vanhemmiten plussiksi. Tällaisesta matikasta minä pidän :).
Miten vertaisit Viron kirjallista elämää Suomen vastaavaan? Olematta hiukkaakaan poliittinen, minun täytyy kysyä vieläkö neuvostoliitto/ Venäjä "rulaa" Viron kirjallisessa elämässä?
Viron kirjallisuudella näyttää tällä hetkellä menevän hyvin. Uusia nimiä on tullut ja vanhat ovat hekin kovasti voimissaan. Virolaiset lukevat paljon, kirjoja ostetaan, vaikka ne ovatkin kalliita, paljon, paljon kalliimpia kuin neuvostoaikaan.

Hyviä venäläisiä kirjailijoita toki käännetään ja myös venäläinen politiikka, esim. Anna Politkovskajan murhamysteeri ja venäläiset dekkarit kiinnostavat kansaa.
Neuvostovirolaisten elämänmenosta ja koulusta kertovista kootuista muistelmista - molemmat paksuja, painavia ja runsaskuvaisia kirjoja - on myyty jo monta painosta loppuun. Se elämä oli minullekin hyvin tuttua ennen Viron itsenäistymistä.
Nykynuorisolle sitä pitää näyttää kuvista ja kirjoista, jotta uskovat.

Toisaalta taas virolaisia kirjoja ei tällä hetkellä käännetä juurikaan venäjäksi. Se ei näytä ketään kiinnostavan, että edes Viron venäläiset oppisivat tuntemaan virolaista nykykirjallisuutta. Näin on minulle luotettava lähde kertonut.
Virossa supersuosittu Andrus Kivirähk kävi Riihiukko-näytelmän (Rehepapp ehk November. Varrak, 2001. Suomennos: Kaisu Lahikainen, Riihiukko. Otava 2002) Suomenkielisessä kantaesityksessä 14.9.2007 Helsingin KokoTeatterissa. Riihiukko on ilmestynyt myös suomeksi. KokoTeatterissa näytelmän viimeinen esitys on 23.11.2007.
Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä Kivirähkin Eesti matus -Virolaiset hautajaiset vierailee 6. ja 7.11.
http://www.kansallisteatteri.fi/www/fi/ohjelmisto/index.php?we_objectID=62

Onko Suomessa menossa jonkinasteinen Viro-buumi?
Minusta Viro-buumista ei ehkä ihan voi vielä puhua. Kauhean paljon virolaista kirjallisuutta ei ole tietääkseni käännetty, varsinkaan uutta. Kivirähk nyt on sellainen persoona, johon on vihdoin ja viimein Suomessakin herätty. Toivottavasti. Sitä tuskin kovin moni suomalainen tietää, että hän on myös yksi kolmesta Lotta-koiratyttö -animaation käsikirjoittajista. Suomessa tuli vähän aikaa sitten myyntiin Keksijäkylän Lotta -DVD.

Miten löydät aikaa kirjoittamiselle ja piirtämiselle?

Olen freelancer, kirjoitan ja kuvitan työkseni. Siispä täytyy löytää aikaa, vaikka olenkin hyvin mukavuudenhaluinen ja pohjimmiltani laiska ihminen.

Haluaisin herätä reippaana viideltä aamulla kirjoittamaan, ennen kuin laitan lapset tarhaan ja kouluun, ja sitten tehdä töitä kurinalaisesti monta tuntia putkeen. Mutta kun en jaksa. Minusta on mukava odottaa inspiraatiota ja tehdä aivotyötä maaten sohvalla, koira vatsani päällä.

Koirani onkin antanut minulle paljon juttuaiheita. Olen niistä hänelle hyvin kiitollinen.

Pari neuvoa heille, jotka haluavat kirjoittaa?

Lue paljon, ota oppia hyvistä, kehutuista ja palkituista kirjailijoista. Omaa tyyli kehittyy pikku hiljaa kirjoittamalla ja harjoittelemalla. Aina ei tarvitse onnistua eikä kaikki teksti ole tarkoitettu julkaistavaksi, mutta aina voi kehittyä vähän paremmaksi.
Totta puhuen, nämä jälkimmäiset ajatukset kuulostavat jotenkin kovin tutuilta. Olen varmaankin lukenut nämä neuvot kirjoittamisoppaista, mutta ne ovat hyviä neuvoja.
Tässä vielä ihan ikiomia viisauden sanoja:Minusta on hauskaa lukea sekä tosi hyviä että tosi huonoja kirjoja. Ne kaikki antavat minulle jotain. Hyvä teksti antaa lukunautinnon ohella kirjoitusintoa ja inspiraatiota.
Huono kirja, jota ei tarvitse jaksaa loppuun asti, antaa rohkeutta tarjota omia tekstejä kustantajalle. Että jos kerran tuollainenkin töherrys on ylittänyt kustannuskynnyksen, niin miksen sitten minäkin...
Kokeilepa, se on hyvin terveellistä.
Entä neuvosi heille, jotka eivät millään kehtaa/voi/uskalla ottaa aikaa itselleen kirjoittaakseen?

Jos kirjoittamisesta pitää, sitä kannattaa harrastaa, vaikkapa vain pöytälaatikkoon. Eivät kaikki sunnuntaisählyn pelaajatkaan tähtää ammattilaisuraan. Jotkut ovat siihen yksinkertaisesti liian vanhoja.
Kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että sitä voi harjoittaa ikään ja kuntoon katsomatta. Hyvää aivojumppaakin se on, mielestäni parempaa kuin ristikoiden ratkominen. (Ristikkofanit saattavat olla eri mieltä.)

Neuvosi heille, jotka eivät millään kehtaa/voi/uskalla lähettää juttujaan julkaistaviksi?

Näytä juttujasi ensin vaikkapa perheenjäsenille ja ystäville. Jos heidän mielestään kirjoitat hyvin, tai muuten vain nautit kirjoittamisesta, voit kokeilla kirjoituspiiriä ja pyytää asiantuntijan arvostelua. Jos heti ensimmäiseksi lähetät romaanikäsikirjoituksen Suomen suurimmalle kustantajalle, voit olla melko varma että saat pakit. Jos taas olet jo julkaissut jotain lehdissä ja kartuttanut kokemusta, niin ei siitä reviirin laajentamisyrityksestä ainakaan haittaa ole.
Kiitos käynnistä, juttutuokiosta ja neuvoista Kristiina. Onnea matkaan! Ota tästä evästä! *ojentaa suklaakulhoa Kristiinalle*
Kiitos itsellesi!Onpa hyvää suklaata, tätä kissa ostaisi. (Kass = viroksi kissa)

"Kristiina Kass on synnynnäinen lastenkirjailija. Hän on loistava, nokkela ja mikä parasta: hänellä on lapsenmieli yhä tallella. Kristiina Kass on eestiläisen lastenkirjallisuuden taivaan loistavimpia tähtiä ja hänen kirjojaan lukiessa tulevat mieleen Astrid Lindgren ja Roald Dahl." Ilona Martson, toimittaja, lastenlehti "Täheke".