Sivut

tiistai 22. toukokuuta 2007

Vieraana lasten- ja nuortenkirjailija TITTAMARI MARTTINEN

Tittamari Marttinen valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1991 pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede.
Lukuvuonna 1996–1997 hän oli jatko-opiskelijana Essexin yliopistossa Iso-Britanniassa. Tittamari Marttinen on kirjoittanut yli 40 lastenkirjaa, mm. Taneli Kaneli- , Elsa ja Eetu - sekä Viivi Pusu -sarjoja.
Päätoiminen kirjailija hän on ollut vuodesta 1995 alkaen.

Vuonna 2005 Marttinen palkittiin Maaseudun Kukkasrahaston säätiön Vuoden kasvattaja -palkinnolla.Olvi-kirjallisuuspalkintoehdokas hän oli vuonna 2001. Lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -palkinnon Marttinen sai vuonna 2000.

Kuva: Ilpo Vainionpää


Tervetuloa puheenjohtajan pöydän ääreen, Tittamari! Mitä kuuluu näin kesän korvalla?
Kiitos, hyvää. Kevään kouluvierailut ja muut esiintymiset alkavat olla ohi. Työpöydän ääressä pitäisi viihtyä aika tiiviisti, sillä syksyn kirja on viimeisteltävä ja uudet ideat kaipaavat jo kirjoittajaansa. Toisaalta keväällä on paljon menoja, lasten kevätjuhlia ja niiden harjoituksia.


Sait Raumalla 24.-25.4.2007 järjestetyillä Pertsa ja Kilu -päivillä Väinö Riikkilä -seuran myöntämän arvostetun Laivakello-palkinnon. Onneksi olkoon! Joko sitä on kotona kilkuteltu?
Kiitos. Mieheni naulasi sen olohuoneen seinälle ovensuuhun, ja nyt se kimaltelee sen verran korkealla, että nuorimmat lapset joutuvat kiipeämään tuolille päästäkseen sitä kilauttelemaan. Mutta kyllä se on kilahdellut! Se on hieno esine ja todella mukava tunnustus kirjailijalle. Pertsa ja Kilu -päivillä pidetään meteliä nimenomaan nuortenkirjoista, mikä on hieno asia.


Olet kirjoittanut lukuisia lasten- ja nuortenkirjoja ja kastanut kynäsi kärjen myös runouteen. Mistä kirjoittamisesi sai alkunsa?
Olen kirjoittanut siitä asti kun opin kirjoittamaan, eli noin 5-vuotiaasta. Ensin kirjoittelin pieniin sinikantisiin vihkoihin runoja ja kertomuksia, sitten siirryin mekaanisen kirjoituskoneen äärelle, myöhemmin vaihdoin sähkökirjoituskoneeseen ja lopulta tietysti tietokoneeseen. Olin perheen ainoa lapsi ja lukemis- ja kirjoittamisharrastus olivat minulle tärkeitä. Koin voimakkaasti sen, että kirjojen ja tarinoiden parissa saattoi uneksia, seikkailla ja saada elämyksiä. Monet lastenkirjojen maailmat olivat minulle yhtä todellisia kuin oikean elämän tapahtumat.

Välillä harrastin monia muitakin asioita, varsinkin musiikkia ja näyttelemistä. Opiskeluvuosina sitten aloin taas kirjoittaa. Vähän päälle parikymppisenä ihastuin uudelleen lastenkirjallisuuden vauhdikkaaseen ja avaraan maailmaan, joka tuntui olevan täynnä mahdollisuuksia.



Olet kirjoittanut (ainakin) neljä runokokoelmaa: Savun negatiivi (1991), Tuhkamorsian (1993), Käärmesormus (2001) ja Lasten talossa (2003). Muistatko, mistä ja miten ne syntyivät?
Viides on Rakkausmatkat (2006). Ja Äidin karkkipäivä (2003) on myös eräänlainen runokirja, äitiyden ja perheen ylistys, siinä on tosin tuokiokuvia ja proosakatkelmiakin mukana. Viimeksi mainitun on kuvittanut Virpi Talvitie, joten tällaista aikuisten kuvakirjaa ei ehkä lasketa ihan perinteiseksi runokokoelmaksi. Olen vuosia kirjoittanut päätoimisesti lapsille ja nuorille, koska koen tämän omimmaksi alueekseni. Runot ovat syntyneet harvakseltaan tipahdellen muiden töiden lomassa. Runoilijana olen muuttunut matkan varrella runotytöstä jalat maassa -tyyppiseksi arjen havainnoijaksi. Pidän konkreettisista asioista ja arjen sattumukset innostavat minua niin runojen kuin lastenkirjallisuuden parissa.



Runokokoelmasi Lasten talossa kosketti minua neljän lapsen äitinä. Mistä sait runojen aiheet?
Halusin sekoittaa vapaamittaista lastenrunoutta keskeislyriikkaan ja kuvata lapsen mielikuvitusmaailmaa. Näiden runojen lukijoita ovat kuitenkin aikuiset. Onneksi nykyrunous on niin monialaista, että tällaisetkin kokeilut sallitaan.


"Nauru pyörii niin kuin nappi,
naurulta ei lopu happi.
Nappaa kiinni näpsä rulla,
nami nami naurupulla.
Naura kovaa, naura aina,
repussa ei nauru paina!"

Olet myös armoitettu loruilija. Miten humpsahdit melko traagisista runoista lorujen ihanaan maailmaan?
Riimitellyistä runoista nauttivat monenikäiset. Lastenrunoissa voi leikkiä ja temppuilla kuin huvipuiston laitteissa. Voi ihmetellä sanoja ja tehdä kaikkea ihan hassua. Vajaa kymmenen vuotta sitten suomensin huvikseni muutaman Margaret Mahyn englanninkielisen runon. Suomentamisen jälkeen innostuin kehittelemään omiakin lastenrunoja ja huomasin, että se on hauskaa puuhaa. Pelkäsin, ettei tutuilla ja "kuluneilla" riimeillä saa paljon mitään aikaan, mutta huomasin että suomen kieli on yllättävän notkeaa ja taipuu monenlaiseen hauskanpitoon. Oli hienoa löytää lastenrunon rytmiikka.


Taidat olla perusiloinen ja myönteinen ihminen. Elämänasenteella on väliä, eikö totta?
Ilman muuta. Lastenkirjoissa kuvataan monenlaisia tunteita, mutta elämänilo ja leikkimieli kuuluvat niihin keskeisesti. Privaattielämässäkin yritän katsoa asioita aina myönteiseltä kannalta.


Aivan ilmiselvästi rakastat sanoja ja rytmiä. Onko sävelkorvasta ja rytmitajusta apua lorujen kirjoittamisessa?
Kyllä vain! Vaikka nykyrunoudessa ei tarvitse liikaa tuijottaa metriikan tai riimittelyn sääntöihin, runon rytmin pitää olla luonteva. Muuten runon lukeminen on työlästä, ja ääneen lukeminen lähes mahdotonta. Hyviä runoja lukemalla rytmitaju ja runokorva kehittyvät. Lapset opiskelevat äidinkieltään intuitiivisen kekseliäästi ja venyttävät ilmaisun rajoja. Yritän ottaa heistä oppia.


Luettiinko lapsuuskodissasi paljon ääneen? Toivoisitko, että nykyperheissä luettaisiin enemmän ääneen?
Perheemme harrasti intohimoisesti lukemista. Minulle luettiin paljon ääneen, kun olin pieni. Mieleen ovat jääneet mm. Bo Carpelanin Julius 11v ja Leena Krohnin Ihmisen vaatteissa sekä esim. Laura Sointeen ja Marjatta Kurenniemen sadut. Uppo-Nalle ja Tarzankin tulivat tutuiksi. Luettiin myös Aku Ankkaa ja Elina Karjalaisen pakinoita.

Monissa lapsiperheissä luetaan nykyisinkin ääneen, mikä on aivan ihanaa. Eri-ikäiset lapset nauttivat yhteisestä kokemuksesta kirjan parissa. Kun lapset kasvavat isommiksi, ääneen lukeminen yleensä tahtoo jäädä muiden harrastusten jalkoihin. Toivoisin, että vanhemmat jatkaisivat yhteisiä lukuhetkiä silloinkin, kun lapset jo osaavat itse lukea. Se voisi olla rauhallinen suvanto arjen kiireissä.


Sinulla on neljä lasta. Miten äitiys on vaikuttanut kirjoittamiseesi?
Aivan oleellisesti. Nykyisin, kun kirjoittamisaikaa on taas enemmän ja olen saanut etäisyyttä äitiyden alkuvaiheisiin ja nuorena äitinä olemiseen, perhe tuntuu varsin hedelmälliseltä kirjoitusmaaperältä. Kuvaan mielelläni lasten, nuorten ja perheiden elämää. Lähden arkitilanteista liikkeelle ja rikastan niitä fantasialla ja mielikuvituksella.


Miten sinusta tuli lasten ja sitten nuortenkirjailija? Onko lapsillasi ollut osuutta asiaan?
Lapset tuovat joka päivä mukanaan aiheita. Jossain vaiheessa huomasin, että tämä on maailma, jossa viihdyn. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kentällä on mahdollisuus kokeilla monenlaista. Olen kirjoittanut runoja ja loruja, kuvakirjatekstejä, tarinoita, helppolukuisia kirjoja, lastenromaaneja, tyttökirjasarjaa ja varhaisnuorten kirjoja. Vaihtelemalla tyyliä ja aiheita pysyn itsekin virkeänä ja motivoituneena.


Mistä lähdet kehittelemään ideaa kirjaasi?
Ideoita kertyy valtavat määrät. Lähes joka päivä huomaan ajattelevani, että tuostakin asiasta voisi tai pitäisi kirjoittaa.
Kun olen vakavissa aikeissa aloittaa uutta kirjaa, käyn läpi aihevarastoani ja kokeilen, mikä tarinoista lähtee liikkeelle.
Kaikki jutut pitää ensin kypsytellä rauhassa.


Miten henkilöhahmosi syntyvät? Esimerkiksi Elsa ja Eetu - mistä he tulivat?
Mmm.... vaikea sanoa. Henkilöt ovat aina pitkän pohdinnan tulosta. Pyörittelen heitä pitkään mielessäni. Elsa ja Eetu -kirjoissa halusin kuvata lasten yllätyksellistä ja rönsyilevää arkea. Valitsin kaksosparin, jotka ovat samaan aikaan vielä reilusti lapsia, mutta kokeilevat jo omia siipiään, kokevat ilot ja surut vahvasti ja aidosti. Heidän hahmoissaan on ripaus omiakin lapsiani, mutta ehkä paljon muutakin. Sukelsin heidän maailmaansa täysillä. Naapuruston pojat löysivät ojasta oikean patsaan, tästä syntyi ensimmäinen Elsa ja Eetu -episodi. Virpomistarinaa kirjoitin palmusunnuntaina ja mäenlaskujuttua laskiaisena. Syntymäpäivillä koettu allergiakohtaus on oma lapsuusmuistoni, Ruotsin-laivalla tapahtuvaa kertomusta kehittelin - missäpäs muualla kuin laivalla Helsingin ja Tukholman välillä. Elämä kuohui ympärillä ja antoi minulle aiheita.


Millaiset tarinat mielestäsi kiehtovat lapsia?
Sankari eli päähenkilö on tärkeä. Sankarin pitää olla sellainen, että lapsi kiinnostuu hänestä ja haluaa samaistua. Tarinassa on oltava imua, vauhdikkaita ja yllättäviäkin käänteitä, jotka saavat lukijan reagoimaan. Kirjoissa on jännitystä, iloa, surua, naurua - lajista riippuu se, mitkä tunteet ovat keskeisiä. Kirjailijana minulle on tärkeää, että kieli on monipuolista ja rikasta suomea.


Onko lastenkirjoissa oltava sormella osoittava opetus?
Ei missään tapauksessa! Ei ainakaan saa osoitella sormella! Tietty lastenkirjoista avautuu ajatuksia pohdittavaksi, sillä monet lastenkirjat heijastelevat elämäämme, aikaamme ja yhteiskuntaammekin. Niissä voidaan leikkiä ilmiöillä ja todellisen elämän kokemuksilla.Hyvä lastenkirja on silti ensisijaisesti lukunautinto, hyvä seikkailu. Kirjallisuus itsessään kehittää ajattelua ja käynnistää luonnostaan monia mietteitä.


Mihin suuntaan lasten- ja nuortenkirjallisuus maassamme on mielestäsi menossa?
Uskoisin että hyvään. Mainio juttu, että nyt ilmestyy paljon erityyppisiä kirjoja erilaisille lukijoille. Ikäryhmiin tuijottelu ei ole tärkeää, lapset ovat lukijoinakin persoonallisuuksia. Tarjontaa on jopa niin paljon, että joskus lapsen voi olla vaikea löytää ne mieluisimmat kirjat. Siksi tarvitaan keskustelua kirjoista lasten kesken, lasten ja aikuisten kesken, koulussa, kotona, kirjastossa, mediassa... viidakkorumpua pitää soittaa! Kirjallisuuslehti Vinski on yksi vastaus tähän kirjapuheen ja tiedottamisen tärkeyteen.

Hyviä kirjoja ilmestyy tosiaan paljon. Kaikki tarjonta ei tietenkään ole huippulaatua. Mutta lapsille pitää tehdä täysipainoista kirjallisuutta. Lapsia ei kannata lukijoina aliarvioida. Useimmat lastenkirjailijat hallitsevat heittäytymisen taidon. Täysillä vain mukaan kerrotun maailman tapahtumiin!


Mikä lempparikirjasi lapsena oli?
Niitä oli paljon. Peppi Pitkätossu oli yksi tärkeimmistä. Rakastin Seljan tyttöjä, Tiinoja ja Lottia, Viisikoita, Mary Marckin tyttökirjoja, Marita Lindqvistin kirjoja, Renata Wreden Roomalaista leijonaa, Kurenniemen kirjaa Kuinka-kum-maa on kaikkialla...


Mistä pienten lasten äiti löytää aikaa kirjoittamiselle? Miten itse ratkaisit asian lastesi ollessa pieniä?
Nykyisin kaikki lapset ovat koulussa, nuorinkin leikkikoulussa, joten kirjoitan aamupäivät ja joskus otan käyttöön yötkin. Kirjoitin aika paljon silloinkin, kun lapset olivat ihan pieniä. Luovin siellä jossain päiväunien ja leikkihetkien välimaastossa, käytin kaikki vapaahetket hyväkseni. Tai kirjoittamisen hyväksi. Lapset ovat olleet paljon kotosalla vanhempiensa kanssa, eikä telkkarikaan ole ollut lapsenvahtina, joten kekseliäisyyttä työajan irrottaminen on joskus vaatinut. Toisaalta, pienen lapsen vanhemmilla on valtavasti energiaa. Miehen kanssa olemme myös vuorotelleet lapsenhoidossa.

Välillä on ollut aika raskasta, jos lapset ovat valvoneet tai sairastelleet. Itse olen kärsinyt vuosia unettomuudesta. Olen pyörit
ellyt kirjojen juonia päässäni yöaikaankin... Parin viime vuoden aikana olen oppinut nukkumaan taas paremmin.



Toistakymmentä vuotta olen kirjoittanut pää höyryten kaiken vapaa-ajan ja väsymys alkaa nyt tuntua.
Olen yrittänyt opetella ottamaan välillä rennommin. Kirjoja ei ole pakko koko ajan KIRJOITTAA, aiheita voi myös miettiä ja kypsytellä kaikessa rauhassa.



Onko omien lastesi kasvamisen ja kehittymisen seuraaminen vaikuttanut kirjoittamiseesi ja kirjojesi aiheisiin? Voiko tuotantoasi seuraamalla suorastaan päätellä, että lapsesi ovat kasvaneet murrosikään?
Luultavasti. Murrosikäiset ovat laajentaneet näkemystäni elämästä. Olen kiinnostunut murkkujen maailmasta, jota kohtaan aiemmin tunsin pelonsekaista kunnioitusta. Arvostan nuoria. Heidän maailmansa on erilainen kuin lasten maailma, mutta siinä on paljon innostavaa ja kiehtovaa. Siksipä elän tällä hetkellä nuortenkirjabuumia.


Kirjoittavatko lapsesi?
Olen iloinen siitä, että he lukevat paljon, mutta heillä on muitakin harrastuksia kuin kirjallisuus. Esikoispoika on kiinnostunut musiikista, historiasta ja luonnontieteistä. Vanhempi tytär harrastaa teatteria ja koripalloa. Nuorempi poika on perheen basisti ja kiinnostunut kaikista mahdollisista poikien jutuista. Kuopus rakastaa kuvakirjoja ja prinsessoja. Kaikki ovat hyviä tarinaniskijöitä, mutta kirjoittaminen ei ole heistä kenellekään ihan samanlainen intohimo kuin minulle aikanaan.


Oletko kurinalainen kirjoittaja: kirjoitatko päivittäin määrätyn ajan silittämisen, ruuanlaiton ja pyykinpesun välissä?
Arkipäivinä yritän kirjoittaa uutta tekstiä 2-3 tuntia. Riippuu tietysti työstä, mikä on tekeillä. Intensiivisimmässä vaiheessa kirjoitan vielä yömyöhällä muutaman tunnin.


Asetatko itsellesi määrällisiä kirjoitustavoitteita? Millaisia?
Jos ei ole kiirettä, kirjoitan ehkä 2-5 liuskaa ja olen aivan tyytyväinen. Kun laajempi työ on kunnolla käynnissä, kirjoitan n. 10 liuskaa päivässä. Lisäksi korjailen aikaisempaa tekstiä.


Joskus kuulee sanottavan, että lastenkirjan kirjoittaminen on helppoa. Onko se?
Kirjasta tulee hyvä, jos kirjoittaminen sujuu ja etenee hyvin. Tarinan imussa pitää pysyä - myös kirjoittajan. Siinä mielessä kirjoittamista leimaa tietynlainen helppous ja kertomisen ilo. Mutta ei hyvän lastenkirjan tekeminen ole sen helpompaa kuin minkään muunkaan kirjan tekeminen. Tuskin hyvä kirja koskaan syntyy ajatuksella "hups vain, olipa helppoa"!




Voiko kirjoittamista mielestäsi opettaa vai vain tekniikkaa: keinoja ja tyylejä?
Itse en ole koskaan käynyt kirjoittajakursseja. Olin nuorena aika ujo ja pidättyväinen, en tullut koskaan menneeksi kurssille. Siihen aikaan ei ollut niin paljon laadukasta tarjontaa kuin nykyisin. Ehkä kirjoittajakoulutuksessakin on tärkeintä, että kirjoittaja löytää oman äänensä ja tyylinsä. On varmasti innostavaa opiskella kirjoittamista samanhenkisessä seurassa. Kurssilla teksteistä syntyy varmasti viimeistellympiä, ja tekijä saattaa olla tietoisempi tekemistään (kerrontateknisistä) ratkaisuista. Tutussa porukassa on turvallista keskustella teksteistä ja kuulla niihin paneutuneiden lukijoiden ajatuksia. Minulle on sopinut myös yksinäinen ja omatahtinen puurtaminen.


Miten pysyt ajan tasalla lasten ja varhaisnuorten asioista? Teetkö paljon tutkimustyötä nuortenkirjojasi varten?
Tällä hetkellä omat lapset pitävät minut hyvin ajassa kiinni. Teen jonkin verran taustatöitä, aiheesta riippuen. Tallennan kirjoihini nykyajan ilmiöitä, joten siinä mielessä taustatyö on hauskaa ja helppoa. Tarvitsee vain tarkkailla lapsia, nuoria ja heidän perheitään.


Koetko olevasi genrelokerossa? Onko kirjailija mielestäsi loppuelämänsä niin sanotusti valitsemansa genren vanki?
Olen mielelläni lasten- ja nuortenkirjailija. Mutta en haluaisi olla pelkästään tyttökirjojen tai helppolukuisten kirjojen tekijä. Kyllä nopea lokerointi on joskus harmittavaa. Kirjailijalla pitää olla oikeus muuttua, monethan nimenomaan kokeilevat eri lajien mahdollisuuksia.


Mitä tapahtuu, jos novelleja ikänsä julkaissut kirjoittaakin dekkarin? Tai lastenkirjan? Tai lastenkirjailija historiallisen romaanin? Täytyykö se julkaista toisella nimellä?
Ei sentään. Kustantajan ja myyntilukujen kannalta voisi olla parasta, että tekijä muuntaisi itsensä helposti tunnistettavaksi brändiksi. Mutta useimmat suomalaiset kirjailijat haluavat kokeilla taitojaan monenlaisten teosten parissa, ja minusta se on vain hyvä. Itsekin olen siinä mielessä levoton, etten halua koko ajan askarrella samantyyppisten henkilöiden tai juonikuvioiden kimpussa.


Katsotaanko genre-aidan yli hyppimistä hyvällä, pahalla vai rohkaistaanko siihen? Eikö se myös kehitä kirjailijaa? Oletko ajatellut kokeilla? Palata vaikka runoihin? Kirjoittaa dekkarin?
Olen yrittänyt tehdä sarjakirjoja, koska lapset rakastavat sarjoja. Kun sankari tulee tutuksi, hänen vaiheistaan haluaa tietää lisää. Mutta sarja myös rajoittaa kirjoittamista, luo liian tarkat kehykset, joita ei pysty loputtomiin venyttämään. Teen työtä projekti kerrallaan. En osaa sanoa tulevaisuudesta muuta, kuin että tällä hetkellä nuortenromaanien aiheet ovat lähellä sydäntäni. Niiden rinnalla kirjoitan lastenrunoja ja helppolukuista tekstiä.

Dekkaria tuskin koskaan kirjoitan, en koe sitä vahvaksi lajikseni, mutta monenlaista muuta proosaa varmaan kokeilen.


Olet myös vuonna 2003 perustetun lasten kirjallisuuslehti Vinskin päätoimittaja. Kerro hieman lehdestä.
Lehti on lasten- ja nuortenkirjoille omistettu foorumi. Painopisteessä on kotimainen kirjallisuus, mutta myös hyviä käännöskirjoja esitellään. Uutuuskirjojen ohessa kerrotaan klassikoista, jotka kolahtavat nykylapsiin ja -nuoriin. Lehden arvosteluista suurimman osan kirjoittavat lapsiavustajat eri puolilla Suomea.

Vakipalstoja ovat mm. Treffit - jossa koululaiset kohtaavat suosikkikirjailijansa, Yllätysvieras (ulkomainen kirjailija), Koukussa kirjasarjaan, ja Mitä täällä tapahtuu? (esitellään kirjallisia tempauksia ja ilmiöitä). Kirjailijat kertovat Vinskissä teostensa syntyvaiheista. Jokaisessa Vinskissä on lehden lukijoille kirjoitettu uutuusruno (Lue runo!) sekä uutuustarina. Lehdessä on myös pikku sarjakuva, tehtäviä, ristikoita tai tietovisoja.

Lehti on ennen kaikkea kirjallisuuslehti. Siinä siis esitellään lasten ja kirjojen kohtaamisia. Valitettavasti toistaiseksi ei ole ollut juurikaan tilaa lasten omille kaunokirjallisille tarinoille. Kirjoittavia lapsia ja nuoria on kyllä esitelty, ja kirjallisuutta harrastuksena. Lehti ilmestyy monien kulttuurilehtien tavoin neljä kertaa vuodessa.


Täytyy tunnustaa, että Vinskin kohdalla minulla on tykinkuulan mentävä aukko sivistyksessä, jonka aion tuota pikaa tukkia tilaamalla lehden lahjaksi (että saan itsekin lukea sen). Minkä ikäisille se on suunnattu?
Alakouluikäisille, 7-12 -vuotiaille. Tämänikäiset ovat lukijoina hyvinkin erilaisia. Siksi lehdessä esitellään kaikkea mahdollista: sarjakirjoja, tietokirjoja, kuvakirjoja, juuri lukemaan oppineiden kirjoja, nuortenromaanejakin... vain aikuisten kirjat on rajattu pois. Yläkoulu- ja lukioikäiset lukevat Lukufiilistä.


Onko lehdellä paljon tilaajia?
En tiedä painoksen tarkkaa suuruutta. Suuria tilaajaryhmiä ovat varsinkin kirjastot ja peruskoulut, mutta tilaajissa on myös lapsiperheitä ja lastenkirjallisuudesta kiinnostuneita yksityishenkilöitä.


Onko sinulla uusi kirja työn alla? Tapaammeko ehkä Viivi Pusun uusissa seikkailuissa?
Viivi Pusu -sarjaan suunnittelen kuudetta osaa. Sitä ennen ilmestyy ainakin nuortenromaani Rohkeusleikit. Se kertoo 14-vuotiaasta Ronjasta, joka muuttaa sijaisäitinsä luota takaisin biologisen äitinsä luo. Kirjoitan parhaillaan myös toista nuortenromaania. Näissä kirjoissa pyrin käsittelemään hankaliakin tilanteita valoisasti ja myönteisesti, ongelmilla ei näissä mässäillä. Nuorten elämäntilanteet ovat vaihtelevia, mutta toisissaan heillä on vahva tukiverkosto.


Milloin se ilmestyy?
Syyskuussa.


Antaisitko pari neuvoa lasten- tai nuortenkirjailijaksi haluavalle?
Kannattaa miettiä, millaisen tarinan haluaa kertoa. Tuntuuko fantasia omalta lajilta? Vai kenties lasten arjen kuvaus? Oletko humoristi vai jännityskertomusten punoja? Onko kyseessä kuvakirja vai tarina vailla kuvia? Etsi rauhassa omaa tyyliäsi ja kiinnostuksiasi. Lue tekstiä ääneen. Miksi kirjoitat juuri lapsille tai nuorille? Ole valmis tekemään sitkeästi työtä, hio ja kuuntele lauseitasi, mieti tarinan kokonaishahmoa. Siitä se lähtee. Tarinaa voi "testata" lukemalla ääneen tai antamalla sen tutuille lapsille luettavaksi. Lasten kommentteja tarinan ideoista kannattaa kysellä ja kuunnella.


Mitä haluaisit lopuksi sanoa kaikille kirjoittajille?
Kirjoittaminen on elämäntapa ja arjen rikkaus, loistava itseilmaisun ja omien ajatusten tallentamisen tapa, riippumatta siitä, MIKSI ja KENELLE kirjoittaa. Arvosta itseäsi kirjoittajana. Älä vertaa liikaa itseäsi muihin, vaan etsi omia vahvuuksiasi. Kirjoittamisesta pitää nauttia!


Kiitos käynnistä, Tittamari! Tervetuloa toistekin!
Kiitos. Terveiset kaikille ja menestystä blogille!


* * * * *

Käy lukemassa Tittamari Marttisen blogia ”Harharetkiä lastenkulttuurissa”.
Löydät sen täältä:
http://harharetki.blogspot.com/

Huom! Valitettavasti blogi osoitteessa harharetki.blogspot.com on poistettu. Tämä osoite ei ole uusien blogien käytettävissä.

Kuvat:
"Finding Time to Write" Debbie Ridpath Ohi http://www.inkygirl.com

"Tales from the Slush Pile" Ed Briant http://www.edwardbriant.com/

Ei kommentteja: